Osallistuin SKEY:n edustajana Global Ecovillage Network Europen (https://gen-europe.org) yleiskokoukseen 4.-5.7. sekä ekokylien kokoontumiseen 7.-10.7. Ananda Gaorii -yhteisössä Tanskassa (https://www.anandagaorii.dk) . Olin otettu saadessani edustaa SKEY:tä, vaikka en ole ollut aktiivisesti toiminnassa mukana muuten kuin osana nuorisovaihtoa vuosia sitten. Halusin osallistua tapahtumaan useasta syystä; saadakseni vinkkejä ajankohtaiseen oman yhteisön perustamiseen, tavatakseni ystäviä tammikuiselta Ecovillage Design Education -kurssilta (https://www.edeglarisegg.info) sekä vihdoin tutustuakseni paremmin kansainväliseen ekokyläverkostoon, jonka kokoontumisia ei ole korona-aikaan järjestetty.
Saavuin aikaisin aamulla bussilla keskelle peltoa, jonka varrella unikot kukkivat punaisina. Ensimmäinen päivä alkoi kysymyksillä, kuinka GEN Europe voisi paremmin palvella jäsenyhteisöjä sekä yhteiskuntaa. Yhdistyksen viime vuoden toimintaa esiteltiin, ja kuulin mitä kaikkia upeita hankkeita, tukea ja koulutusta järjestetään (https://gen-europe.org/what-we-do/projects/). Erityisesti he toivoivat kuulevansa enemmän mitä jäsenyhteisössä on meneillään, jotta tietoa voi myös jakaa eteenpäin. Toisena päivänä kävimme viralliset prosessit läpi valiten uuden neuvoston, johon muutama ystäväkin pääsi mukaan.
Kuva: GEN Europen henkilöstö ja uusi neuvosto.
Tutustuin Ruotsin, Tanskan ja Viron National Networks -edustajiin, jotka iloitsivat Suomen edustajan olevan paikalla, ja sain kutsuja paikallisiin ekokyliin, joissa jo haaveilen pian vierailevani. GEN Ukraine esitteli Green Road -projektiaan (https://genukraine.com.ua/index.php/en/gen-ukraine/green-road-of-ecovillages), jossa sodan alkamisen jälkeen ukrainalaiset ekokylät ovat välittömästi aktivoituneet vastaanottamaan pakolaisia. He myös pyysivät uuden talvimajoituspaikan rakennukseen apua niin rahallisesti kuin myös paikan päällä, ja verkostosta moni heti ilmoittautui mukaan (lisätieto liitteessä).
Itse kokoontuminen alkoi hyvällä muistutuksella: ”If it’s not fun, it’s not sustainable”. Työpajamahdollisuuksia oli valtavasti ja päädyin Teodoran Radulescun (http://teodoraradulescu.com) Transforming Climate Dialogue -kurssille, jossa kehollisesti ryhmämuodostelmien kautta tutkittiin ilmastokriisiä ja tulevaisuutta. Innostuin metodista niin että haluan heti tuoda sen omiinkin työpajoihin. Anne-Chloé Destremaun (https://www.annechloedestremau.org) Archiarchal Woman käsitteli patriarkaattia Possibility Management -kontekstista (https://possibilitymanagement.org), jonka parissa itsekin tarjoan kursseja (https://ronja.tammenpaa.com/possibilitator). Se herätti hyviä kysymyksiä, kuten kuinka monessa hierarkisessa ryhmässä itse yhä toimin. Patriarkaatti perustuu materiaaliselle arvolle, kun taas sitä seuraava kulttuuri ei-materiaaliselle. Työpajan lopussa harjoittelimme tietoisella raivolla itse luodun arvon sanoittamista.
Kuva: Possibility Management -tiimi, jossa minä toinen vasemmalta.
Robert Hallin ja Viviane Straubin yhteiskunnallista romahdusta käsittelevässä työpajassa ensimmäistä kertaa teema kosketti minua tunnetasolla. Tajusin että haluuni rakentaa kokonaisvaltaisesti kestävä yhteisö kuuluu myös mahdollisuus luoda turvallinen tila oppia uudenlaisessa kulttuurissa elämistä myös erinäisten tulevien kriisien edessä pakeneville. Ekokylät näyttäytyvätkin avainroolissa tulevaisuuden kestävän elämäntavan taitojen jakajina. Dougald Hine (https://dougald.nu) piti keskustelun aiheesta Regrowing a Living Culture esittäen oleellisen kysymyksen siitä, mikä jää elämään sinun jälkeesi. Mikä on ollut elämisen arvoista kun kukaan ei enää muista sinua? Hän ylisti tapaamisia, joissa ihmiset kokoontuvat ilman että joku maksaa siitä, kuten markkinataloudessa, tai käskee, kuten politiikassa, vaan sen takia että asia on kollektiivisesti tärkeä. Myös hän näki kriisit aikuistumisriitteinä, sillä kuvittelemattomat tulevaisuudet eivät ole mahdollisia ilman muutosta.
Työpajojen lisäksi tärkeitä olivat kohtaamiset niiden välillä, tanssimiset, laulut ja halaukset. Koin saavani niin paljon uusia tiedon, kokemusten ja kontaktien siemeniä, että kaikkea on vaikea laittaa sanoiksi, ja vasta jälkikäteen näen mitkä ovat lähteneet versomaan. Ylipäänsä kokoontuminen herätti innostuksen ja uskon omien haaveiden merkittävyydestä ja muistutti, että on olemassa valtava tukiverkosto, joka on valmis auttamaan kunhan vain ottaa yhteyttä. Ekokyläliike tuntuu kantavalta voimalta, jossa varaudutaan tulevaisuuteen perustuen yhteistyölle, niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin.
Kuva: Viimeisen illan piiri auringonlaskua vasten.
– Ronja Tammenpää Kirjoittaja on taiteilija-tuottaja-mahdollistaja, joka on parhaillaan rakentamassa kestävää yhteisöä Uudellamaalla. Ota yhteyttä ronja.tammenpaa@gmail.com!
SKEY on ollut menneenä syksynä (2021) mukana Pertunmaalla järjestetyssä minitalo-asumiskokeilussa tarjoamalla yhteisövalmennusta asumiskokeilun asukkaille. Asumiskokeilu oli osa Leader-rahoitettua Citymaalaisten ja Pertunmaan yhteistyöhanketta jossa SKEY:llä oli kunnia toimia yhteisöllisyyden asiantuntijatahona. Hankkeen CLIPS-yhteisövalmentajien tiimin muodostivat Meri Lähteenoksa, Suvi Tiihonen ja Pauliina Helle.
Kolmiosainen valmennuskokonaisuus tarjosi katsauksen yhteisöjen sosiaalisen kestävyyden eri tasoihin. Valmennusten rakenteen pohjana toimi CLIPS-yhteisökypsyttelyn malli toimivien yhteisöjen eri tasoista sekä valmentajien omat kokemukset ja asiantuntijuus.
Jos CLIPS-malli ei ole sinulle vielä tuttu kannattaa tutustua CLIPS-oppaaseen, joka on ilmaiseksi ladattavissa tästä osoitteesta: https://www.clips-suomi.fi/clips-opas/ Opas tarjoaa paljon tietoa siitä, kuinka sosiaalista kestävyyttä voidaan vahvistaa ja tukea kestävyyteen tähtäävissä yhteisöaloitteissa.
Valmennukset toteutettiin verkossa ja ne järjestettiin akvaario-mallisena, eli niitä pääsi seuraamaan myös kokeilun ulkopuoliset osanottajat. Valmennusten välissä asumiskokeilijoille annettiin kotitehtäviä ja heitä tuettiin myös henkilökohtaisten sparraus-puheluiden avulla.
Liikkeelle yhteisestä unelmasta Ensimmäisellä valmennuskerralla syvennyttiin CLIPS:in yksilö- sekä pyrkimys-tasoihin. Yksilötason osalta valmennuksessa käytiin läpi laaja kirjo menetelmiä ja työkaluja, joiden avulla yksilöiden erilaisuutta ja monimuotoisuutta voidaan tukea ja huomioida yhteisöissä. Tällaisia menetelmiä ovat mm. enneagrammit ja stressiprofiilien teko. Hyvinvoivat yksilöt ovat yhteisöjen peruspilari ja sen takia yksilöiden keskinäiseen tuntemiseen kannattaa panostaa!
Pyrkimys-taso tuli osaksi valmennusta fasilitoidun Dragon Dreaming unelma-piirin kautta. Unelmapiirin tarkoitus oli auttaa kokeilijoita tunnistamaan heitä yhdistävä unelma kokeilusta. Pykimys-tasoon kuuluu yhteisen vision sekä mission tiedostaminen ja tunnistaminen. Jokaisen perusteilla olevan yhteisön olisi hyödyllistä pystyä määrittämään ytimekkäästi millainen on se visio/unelma, jota kohti he ovat yhdessä kulkemassa ja millaisilla toimenpiteillä he aikovat sen saavuttaa.
Työkaluja yksilönä kehittymiseen ja sujuvaan yhteistyöhön Toisen valmennuksen aiheina olivat yhteisö- sekä rakenne-tasot. Yhteisötasossa pureuduttiin yhteisöllisyyden eri muotoihin ja sitä tukeviin työkaluihin. Esimerkkinä tällaisista menetelmistä käytettiin kaveriluotsausta, jonka avulla voidaan auttaa kaveria yhteisössä kääntämään haasteet tavoitteiksi ja konkreettisiksi teoiksi.
Rakenne-osiossa syvennyttiin yhteisöllisen päätöksenteon erilaisiin muotoihin ja siihen kuinka päätöksenteko voi olla sujuvaa ja mukavaa. Osiossa tarkasteltiin valtasuhteiden vaikutusta päätöksentekoon ja vertailtiin erilaisia päätöksenteon malleja. Lopuksi syvennyttiin sosiokraattiseen päätöksentekoon ja jännitteiden purkamiseen osana yhteisön kasvuprosessia.
Yhteisöllisyyden kirjavat tarinat Kolmannessa valmennuksessa yhteisöllisyyden kirjoa ja monimuotoisuutta tarkasteltiin valmentajien omakohtaisten kokemusten ja elämäntarinoiden kautta. Valmennuksessa haluttiin tuoda näkyväksi se, että erilaisiin elämäntilanteisiin voi sopia erilaiset yhteisöllisyyden muodot, eikä valmista tarvitse tulla kerrasta! Tarinoiden kautta tuotiin esille myös ekokylien suunnittelussa käytettyjä kestävyyden eri osa-alueita ja sitä, kuinka käsitys siitä mikä on todella kokonaisvaltaisesti kestävää kulttuuria voi muuttua matkan varrella.
Tämä kaikki on toivottavasti vasta alkusoittoa yhteisövalmennuksille ja SKEY:lle yhteisöasioiden asiantuntijana. Ekokyläverkostossa on paljon osaamista yhteisöllisyydestä ja kestävästä sosiaalisuudesta. Onkin toivottavaa, että se pääsee palvelemaan yhteisöllisyydestä kiinnostuneita toimijoita myös jatkossa!
Make Youth Work Green -seminaari oli Hallingelillen ekokylässä Tanskassa järjestetty seminaariviikko, jonne Skey lähetti kolme osallistujaa Suomesta. Hallingelillen ekokylä on erillisasunnoista koostuva maalaismiljöö, jossa toimii myös senioreille tarkoitettu rivitaloprojekti. Taloilla on laajat piha-alueet ja yhteisiä aterioita sekä tilaisuuksia järjestetään kylän keskiössä sijaitsevassa yhteisörakennuksessa, joka toimi myös meidän seminaarivieraiden tapahtumapaikkana. Vapaaehtoiset kyläläiset valmistivat meille useita herkullisia aterioita päivässä ja yhdessä suuren pöydän ääressä aterioiminen tuntui kuin laajennetulta perheaterialta. Useita eri kieliä sekaisin puhuvia ihmisiä, hymyjä ja kylläisiä vatsoja. Tunnelma eri Itämeren maista tulleiden vieraiden kesken oli lämminhenkinen heti ensi kohtaamisesta lähtien. Ensimmäinen sisäänastuminen yhteisörakennukseen tuntui kuin saapumiselta ystävän luo. Viikon ohjelma oli aamusta iltaan tiivis, mutta joka päivään oli ajateltu reilu tunti itsestä huolehtimiseen, jonka sai käyttää kuten halusi. Usein tuli jäätyä kiinni keskusteluihin, käytyä kävelyllä tai työskenneltyä projektisuunnitelmien parissa.
Ennen seminaariviikkoa ei ollut vielä tiedossa, että Erasmus+ oli muuta kuin vaihto-oppilasreissuja nuorille, mutta opimme, että Erasmus+ ohjelman kautta myös aikuiset pääsevät koulutuksiin, tapaamaan ja vaihtamaan ajatuksia, tietoja ja kokemuksia muitten kansalaisten kanssa. Make Youth Work Green seminaari lisäsi tietämystä Erasmus+ mahdollisuuksista entisestään.
BEN (Baltic Ecovillage Network) on osannut hyödyntää Erasmus+ rahoitusta monessa eri koulutusprojekteissa. BEN on järjestänyt lyhyitä seminaareja kuten tämä kyseinen Hallingelillessä, mutta myös pidempiä 1,5 v kestäneitä projekteja, joiden lopputuloksena on saatu esimerkiksi yhteisötyökaluja kuten CLIPS ja Bridgedale. Seminaarin aikana saimme runsaasti tietoa minkälaisia projekteja on mahdollista järjestää Erasmus+ ohjelman alla, minkälaisilla projekteilla on todennäköisempi mahdollisuus saada rahoitusta ja mitä hakemuksien pitää sisältää. Viiden päivän aikana työstimme projekti-ideoita, laadittiin suunnitelmia ja saimme niistä palautetta. Mikään projektisuunnitelma ei tullut viidessä päivässä valmiiksi, vaikka päivät olivat pitkät ja intensiiviset. Projektien suunnittelu jatkuu seminaarin jälkeen pienemmissä ryhmissä. Tämän lisäksi koko 35 hengen ryhmä kokoontuu kaksi kertaa zoomin kautta ennen kuin projektihakemukset lähetetään kunkin maan Erasmus+ vastaavalle, Suomessa Erasmus+ on opetushallituksen käsissä. Viikon ohjelmaan kuului myös osallistuminen BEN vuosikokoukseen, jossa edustimme SKEY:tä.
Vierailimme myös toisessa lähellä sijaitsevassa Munksøgårdin ekokylässä, joka on Hallingelilleä suurempi, sillä asukkaita on jopa 150 ja asunnot on sijoiteltu luhtitaloihin, jotka on jaettu ikäryhmittäin omiksi pihapiireikseen. Miljöö oli viehättävä pihapiireineen ja puutarhoineen. Mielessä vilahti ajatus mukavasta paikasta vanheta. Meille kylää esitellyt iäkäs tanskalaismies piti pilkkeen silmäkulmassaan juuri sellaisella mukavalla tavalla, joka kertoi hyvästä elämästä. Saimme Munksøgårdissa lounaan sekä päivällisen baskilaisen herrasmiehen keittiöpsykologian ja lattarirytmien saattelemana. Tapaamistamme kyläläisistä välittyi lämmin tahto kertoa paikasta ja sen hienouksista.
Viikon aikana Baltian alueen eri ekokylistä ja projekteista tulevat ihmiset kävivät hyvin läheisiksi ja inspiroituminen muiden projekteista sekä tavoista olla oli väistämätöntä. Yhteiset hetket olivat työntäneet meitä toisiamme kohti ja sen tunteen kokeminen on aina yhtä liikuttavaa. Miten paljon voi oppia itsestä, toisista, yhteisöistä ja hyvästä olemisesta yhden viikon aikana nk. tuttujen vieraiden ympäröimänä. Kiitos jokaisesta hetkestä, katseesta, hymystä, luottamuksesta ja hellästä opetuksesta. Kaikki energia kiertää ja tätä on suuri ilo laittaa eteenpäin.
Outi, Sara ja Teija
SKEY on aktiivisesti kumppanina eri GEN Europe -verkoston jäsenten rinnalla näillä EU-rahoitteisilla kurssimatkoilla. Osa kursseista on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, ja osa kaikenikäisille yli 18 -vuotiaille. Jos haluat pysyä kuulolla mahdollisuuksista päästä maailmalle, tilaa SKEY:n uutiskirje laittamalla pyyntö osoitteeseen skey.pj@gmail.com !
SKEY ja Elonkehä järjestivät yhdessä kirjoituskilpailun teemalla omavaraisuus ja terveys. Valitsimme kaksi voittajaa, sillä nämä molemmat olivat tasokkaita ja kiinnostavia tekstejä.
Toisessa käsitellään odottamattomalla tavalla terveyttä mikro-organismien ja ihmiskehon yhteistyön kautta, ja mielekkäästi kyseenalaistetaan hieman koko omavaraisuuden käsitettä. Toisessa pureudutaan perinteisemmin tulkitun omavaraisuuselämän mahdollisiin terveyshyötyihin, ja visioitiin hieman mahdollisuuksia parantaa terveydenhuollon järjestämistä yhteiskunnassamme.
SKEY:n raati nautti tekstien lukemisesta niin, että se jäi vielä kaipaamaan jatkoa tälle keskustelulle terveyden ja omavaraisuuden järjestämisestä yhteiskunnassa sekä omavaraisuuden määrittelystä – onko olemassa mahdollisuutta selviytyä itse eli onko ”oma”varaisuuden termi jopa harhaanjohtava? Entä mikä on yhteisöllisyyden ja yhteisöjen merkitys terveyttä mietittäessä? Entä mikä on tai voisi olla kaupunkien rooli omavaraisessa elämässä, kun nyt usein omavaraiselämä assosioidaan vahvasti pienen yhteisön maaseutueloksi?
Kuten hyvien tekstien kuuluukin, molemmat tekstit antoivat paljon kiinnostavaa ajateltavaa, ja näkisimme mielellämme niiden kirvoittavan vielä lisääkin keskustelua näistä tärkeistä aiheista!
Paljon onnea voittajille – Oona Leinovirtanen ja Hanna Keränen!
– Karoliina Manninen Kuva: Green Chameleon, Bristol, UK. Unsplash.
Mikrobien kuiskaus – Omavaraisuus ja terveys mikrobiaalisessa kehoyhteisössämme
Oona Leinovirtanen
Omavaraisuus ja terveys ovat kiinnostavalla, kehollisella tavalla suhteessa toisiinsa. Tässä tekstissä käsittelen omavaraista terveyttä monilajisen yhteisön olosuhteena. Terveys on monien tekijöiden yhteinen tilanne, ei pysyvä ominaisuus. Sisällämme asuu terveydestämme huolehtiva mikrobipumppu: systeemi, joka ylläpitää elintoimintojamme ja vaikuttaa siihen millaisia olemme, miten käyttäydymme ja mitä haluamme syödä. Ruokkimalla mikrobistoamme hyvin ja pyrkimällä järjestämään mikrobeillemme suotuisat elinolosuhteet voimme ennaltaehkäistä monia sairauksia ja terveysongelmia. Syöminen on suhde niin sisäiseen kuin ulkoiseen, mikrobeista ja itsestä välittämistä. Syömällä sekoitumme kaikkeen muuhun. Meissä syödään koko ajan, ei vain silloin kun koemme jauhavamme porkkanaa hampaillamme. Matka paksusuoleen on pitkä, ja siellä yhä jauhetaan.
Keho on monikko: olemme ihmisholobiontteja
Ihminen on totuttu ajattelemaan muista erillisenä itsenäisenä järjellisenä yksilönä. Mikrobitutkimuksen käsitykset kuitenkin ohjaavat vaihtamaan perspektiivin ihmisaivoista kehoon. Nykylääketieteessä ihmistä ei käsitetä itsenäisenä organismina vaan symbioottisessa suhteessa kehonsa sisältämiin mikrobeihin. Monisolulliset ”isännät” mikrobeineen ja suhteineen muodostavat kompleksisen superorganismin, holobiontin. (Greer & Dong ym. 2016.) Holobiontti on ekosysteemi ja kykenee siten toimiin, jotka eivät olisi mahdollisia suhteistaan erillisille, koosteesta irrotetuille osille (Pita & Rix ym. 2018).
Biologisen identiteetin muutos yksiköstä monikkoon voi johtaa monenlaisiin muutoksiin käsityksissämme meistä ja suhteistamme. Käsitys ihmisestä selvärajaisena olentona sisä- ja ulkopuolineen muuttuu huokoisemmaksi, jatkuvaksi vuorovaikutukseksi ja yhteismuodostumiseksi muiden ei-inhimillisten ja inhimillisten kanssa. Mikrobioottinen alitajunta on vastuussa monista vieteistämme ja haluistamme (Dinan & Stilling ym. 2015), tunteistamme sekä fyysisestä ja mentaalisesta terveydestämme (Evrensel & Ceylan 2015). Mikrobeilla on todella valtaa. Suolistossa on niin paljon ja monipuolisia hermoja, että sitä on jo alettu kutsua elimistön toisiksi aivoiksi, ja vähitellen päässä sijaitsevien aivojen yksinvaltiutta on alettu kyseenalaistaa. Pinta-alaltaan suolisto on kehon suurin aistinelin. (Enders 2015.)
Onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin kehomme tuntemukset kumpuavat suolistosta ja mitä tilanteista tietoa sisältämme se voi kertoa. Koen, että sisältäni kumpuaa monilajista viisautta, jos vain osaan kuunnella. Sisälläni oleva mikrobikuiskaaja koostuu mikrobistosta sisuksissani ja sen suhteista yhteisen kehomme kannalta olennaisiin seikkoihin. Jaamme yhteisen kehon, joten olkoon kehomme yhteinen kielemme.
Keho on kuin permakulttuurinen puutarha: systeeminen kokonaisuus, joka osaa toimia kuin itsestään, jos sille antaa mahdollisuuden. Tässä tekstissä puhutaan kehosta omavaraisena, terveyttä ylläpitävänä ja ennaltaehkäisevänä kokonaisuutena. Kuten puutarhassa, myös kehossa monia tärkeitä toimintoja ylläpitävät mikrobit. Kehon toimivuus, eli terveys, perustuu suurelta osin näille monimuotoisille hyödyllisille suhteille. Suurin osa immuunipuolustuksestamme sjiaitsee suolistossa. Meissä asuu mikrobiaalinen ekosysteemi, jonka kautta olemme yhteyksissä muihin ekosysteemeihin. Olemme pääosin pystyasennossa kulkevia nahkapussisia puutarhoja, ekosysteemejä.
Ekosysteemisyys ilmenee syömisessä. Se, mitä syömme, ei kosketa meitä vain henkilökohtaisesti, vaan syömällä kytkeydymme muuhun ympäristöön, yhteiskuntaan, politiikkaan ja monilajisiin toimijoihin. Mikrobit ovat linkki luonnon ja itsemme välillä, ja ne auttavat muuttamaan syömämme luonnon hitaasti meiksi itseksemme (Latour 1988). Syömällä ruokimme myös mikrobeja sisällämme. Mahan toiminta on sitä, että laajenemme itse ja pienennämme kaiken ”vieraan”, kunnes se on niin pientä, että pystymme hyödyntämään sen ja siitä tulee osa meitä. (Enders 2015.)
Terveyden kehollinen aspekti liittää terveyden ja syömisen tiukasti yhteen. Omavaraisuus puolestaan liitetään monesti juuri ruoan suhteen omavaraisena elämiseen. On kiinnostavaa kääntää huomio vielä sisemmäs, siihen mitä ”omaa” kehollamme jo on tarjottavana, ja miten voimme ylläpitää sen kykyjä. Monimuotoisuus, tietynlainen villeys, pitää meidät terveinä. Toimiva immuunipuolustus perustuu paitsi monipuoliselle mikrobiomille, myös monipuoliselle ravinnolle.
Kehon monilajisuuden tunnustaminen ja siitä huolehtiminen tarkoittaa samalla itsestä huolehtimista. Kannustan ihmisholobiontteja käyttämään ja kuuntelemaan kehojaan, ajattelemaan kehollaan ja hankkimaan sen avulla kokemusperäistä, hiljaista tietoa, sekä tekemään näin yhteistyötä sen monilajisen yhteisön kanssa, jota itseksikin kutsutaan. Niin ”luonnossa” ja permakulttuurisessa puutarhassa kuin kehossakin toimitaan aktiivisesti nyt-hetken olosuhteissa, kehollisesti improvisoiden. Tällaista tilanteista tietotaitoa vaativa permakulttuuri on improvisaatiota eri lajien välillä: tasapainottelua kokonaisuuksien toimivuuksien kanssa, terveyteen pyrkimisten kanssa.
Terveys voi olla täydellisyyttä, tai sitä, että osaa suhtautua ja sopeutua ongelmiin vallitsevina olosuhteina. Erilaiset vaivat, tosin eivät ehkä kaikkein vakavimmat, voi koettaa kokea mahdollisuudeksi ymmärtää kehon kyvykkyyttä monilajisten suhteiden nippuna. Puute voi muuttua resurssiksi. Pohdinkin niin terveyttä kuin sairautta olosuhteina, en normeina tai arvoina. Paranemiseen vaikuttavat kehon sisäiset resurssit ovat mahdollisuuksia toimia toisin, jolloin myös sairastuttava tapa toimia suhteessa ympäröivään voi muuttua. Mikrobit viettävät aikansa sisuksissa, suhteiden ytimissä. Kehotietoisuus ja kehon viestien kuuntelu on samaan aikaan mikrobitietoisuutta, mikrobien toimijuuden tunnustamista, sillä mikrobit todella ovat enemmistö kehostamme. Samalla maailmankuva laajenee egosentrisestä ekosentriseen, ja voimme kokea olevamme kuin solmu yhteyksien verkostossa (Raulo 2020).
Omavaraisuus
Terveyden suhde omavaraisuuteen liittyy kehoon toisaalta omavaraisena ja toisaalta ”yhteisvaraisena”. Terveys ei kuitenkaan ole yksikön ominaisuus, sikäli kun yksiköitä oikeastaan edes on. Käsite yhteinen terveys (One Health) määrittelee terveyden laajemmaksi ilmiöksi, jossa ihmiset, eläimet ja ympäristö ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. Siten kiinnittämällä tasapuolisesti huomiota jokaisen osion hyvinvointiin voi pyrkiä turvaamaan optimaalisen terveyden kaikille. (Van Helden & Hoal 2013.) Terveys sijaitsee kehossa, kehon sisällä, kehon ulkopuolella ja kehon suhteissa muuhun. Kuten kerran eräs viisas osteopaatti totesi: ”kehoa on kaikki se, mikä kehoon vaikuttaa”. Terveys sijaitsee kehon vaikutuspiirissä. Jos selkä on kipeä, ovat kenties sänky ja selkä toisiinsa yhteensopimattomat. Varsinkin nyt, kun koronavirus muistuttaa maailmanlaajuisista suhteistamme niin ihmisiin kuin vaikka lepakoihin, hahmottuu yhteisen terveyden käsite. Sillä, onko yksittäinen yksilö terve, ei sinänsä pitkälle pötkitä, jos ympärillä jokainen aivastelee koronavirusta ja jos satunnainen lepakko voi kantaa lajista toiseen pomppaavaa virusta.
Omavaraisuus onkin terminä kiinnostava, sillä pelkkää omaa ei ole, ja siten termi liittyykin ehkä vain ihmisyhteisöstä erillään oloon. Sen sijaan yhteydet monilajisen yhteisöön, ei-inhimilliseen, kenties vain vilkastuvat. Olisiko mahdollisimman omavarainen elämä siis pyrkimistä elämään kierrossa toislajisten, kuten kanojen, kaalien, porkkanoiden, multamikrobien, kalojen, marjojen ynnä muun kanssa ja pyrkimystä vähentää ihmissosiaalista riippuvuutta? Samalla voi kääntää huomionsa vielä lähemmäs, lähimpään ”ympäristöön” mikä meillä on: sisällemme. Kaikelle ei tietysti voi mitään, ja joskus on tahtomattaankin hyvin riippuvainen ihmisinfrastruktuurin avusta. Vakavien sairauksien hoito, sekä esimerkiksi hammasluiden huolto, onkin asia erikseen ja vaatinee tiettyä asiantuntijuutta, mutta sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä immuunipuolustuksen vahvistamisessa mikrobien yhteisö on mainio kumppani.
Omavaraisuus (eli yhteisvaraisuus?) tässä yhteydessä kenties viittaakin monilajiseen välittämiseen, hoivaan, mikä ylläpitää kokonaisuuden terveyttä. Näkymättömät mikrobisuhteet kehojemme ja ympäristöjen välillä välittävät hoivaa, yhdistäen meitä ja huolehtien tärkeistä aineenvaihdannoista ja toiminnoista. Hoiva on tilanteista tietoa ja ilmenee suhteissa. Välittäminen on elämän ylläpitoa ja säilyttämistä, ja siten elämme vastavuoroisisssa hoivasuhteissa. Näin välittäminen sisältyy melkeinpä kaikkeen mitä teemme: arkiset käytännötkin ovat eettisiä. Se, miten pidämme huolta monilajisista suhteistamme, on eettinen kysymys. Esimerkiksi permakulttuurissa kollektiivi ei tarkoita vain ihmistä, vaan myös kasvattamiamme kasveja ja eläimiä sekä energeettisiä resursseja, kuten ilma ja vesi. Olemme näistä riippuvaisia ja ne meistä. (Puig de la Bellacasa 2017.) Omavarainen terveys voikin olla sitä, että haluaa varmistaa ketjunsa eettisyyden: haluaa pitää huolen siitä, etteivät asioiden väliset suhteet katoa pitkien tuotantoketjujen vuoksi, ja ettei resursseja haaskata matkalla.
Suolistosyömärit
En koe olevani valtuutettu jakamaan terveysvinkkejä, mutta jollain tapaa mikrobiystävällisen syömisen kohdalla vaivihkaa meinaa käydä niin. Jokaisen on varmasti hyvä muistaa seikat, jotka vaikuttavat omaan terveyteen, sekä tuntemuksensa siitä, millainen ruoka sopii itselle. Joidenkin lukemieni tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella päädyn kuitenkin käsittelemään aihetta vähän, sillä koen sen tärkeänä. Jokainen suhtautukoon tavallaan, tilanteistaan käsin.
Lina Nertby Aurellin ja Mia Clasen kirja Food Pharmacy (2017) käsittelee selkokielisesti mikrobiystävällistä syömistä. Kirjoittajat jakavat käytännön esimerkkejä ja reseptejä ja paljastavat länsimaisen ruokavalion ongelmakohtia sisäisen mikrobiston hyvinvoinnin kannalta. Kirjasta saa paljon tietoa ihmisholobiontin kehon toiminnasta. Eräs kirjan pääteesi on se, että länsimainen ruokavalio osaltaan ylläpitää elimistön kroonista tulehdustilaa, mikä johtaa kroonisten sairauksien, kuten allergioiden, reumatismin, ADHD:n, diabeteksen, Alzheimerin taudin ja syövän, syntyyn. Tulehdustilaa aiheuttavat vapaat radikaalit, joita taas antioksidantit tuhoavat. Antioksidantteja puolestaan saa kasviksista, hedelmistä ja marjoista.
Toinen kirjan pääteesi tuntuu olevan: syö mahdollisimman paljon raakoja kasviksia. Kasvikset sisältävät hitaasti sulavia kuituja ja ruokkivat hyvälaatuisiksi määriteltyjä bakteereja paksusuolessa vähentäen näin tulehdusta. Esimerkiksi vaalea leipä ja pasta imeytyvät jo ohutsuolessa, jolloin suoliston loppupään oliot jäävät nälkäisiksi. Juuri paksusuolen mikrobit ovat terveyttämme ylläpitävä mikrobipumppu. Kuitujen lisääminen ruokavalioon merkitsee hyvien bakteerien ruokkimista: silloin suolistomikrobeilla on riittävästi materiaalia vitamiinien ja terveellisten rasvahappojen valmistamiseen (Enders 2015). Kenties vitamiineja ei tarvitse niellä syntetisoituina purkista, jos huolehtii niiden syntymisestä kehossaan. Lisäksi kuidut auttavat kuljettamaan antioksidantit, vitamiinit ja kivennäiset paksusuoleen hyvisten ruoiksi. (Aurell & Clase 2017.) Syömisen lisäksi muutkin elämäntavat toki vaikuttavat krooniseen tulehdukseen ja muihin terveystekijöihin. Omavaraiseen elämäntyyliin pyrkivät tai siinä osittain elävät saattavatkin olla osittain turvassa stressaavan oravanpyörän vaikutuksilta, vaikka elämään saattaakiin liittyä muunlaisia stressitekijöitä. Jatkuva kiire ja stressi ovat vakava uhka terveydelle. Stressi muuttaa suoliston elinehtoja ja silloin henkiin jää eri bakteereita kuin rentoina aikoina. Tässä ilmenee ympäristön, kehon ja mikrobien monimutkainen yhteistyö. Stressi aktivoi ruuansulatusta jarruttavia hermoja estäen kehoa saamasta ruuasta normaaleja määriä energiaa, ja lisäksi ruoansulatukseen menee enemmän aikaa ja suolisto rasittuu. (Enders 2015.) Stressi estää kuuntelemasta oman kehon vointia ja toimimasta sen mukaan.
Kyse ei olekaan vain syömisestä vaan kokonaisvaltaisesta sekoittumisesta ei-inhimillisiksi luokiteltujen kanssa niin, ettei oikeastaan enää kenties ole mielekästä jakaa maailmaa ei- inhimiliseen ja inhimilliseen. Ihmisen evoluutio on aina ollut evoluutiota seuralaislajistomme kanssa. Olemme sopeutuneet siihen, että suolistossamme elelee suolistomatoja. Siistimmässä (eli mikrobipuutteellisemmassa) maailmassa liika äkillinen siisteys voi laittaa kehot sekaisin: emme ole tottuneet siihen, sillä evolutiivinen sopeutuminen on hidasta. (Aivelo 2018.) Tai kuten yhteiskuntatieteelinen mikrobitutkija Salla Sariola (2020) sanoo: uusi hygienia on monimuotoisuutta, mikrobikylläisyyttä, eikä mikrobien puutetta. Ja kuten permakulttuurisuunnittelija Anton Nordqvist (2020) toteaa: mikrobit ovat puolellamme, koska ne loivat meidät. Omavarainen terveys voi siis olla sitä, että pitää huolta monilajisista suhteistaan. Tällä kaikella haluan kiinnittää huomion kehon kykyihin ja niiden tukemiseen. Syöminen on monilajista, arkista hoivakäytäntöä, puolin ja toisin. Syöminen kiinnittää meidät kaikki yhteisiin resursseihin. Siksi se on ekosysteeminen, yhteiskunnallinen, poliittinen, filosofinen ynnä muita universumeja hivelevä aihe. Mieletöntä on, että osa kaikille yhteisistä resursseista on meidän sisällämme.
Lähteet ja lisää luettavaa Aivelo, Tuomas 2018. Loputtomat loiset. Like. Clase, Mia & Nertby Aurell, Lina 2017. Food Pharmacy: Tehoa immuunipuolustukseen. Readme. Dinan, Timothy., Stilling, Roman M., Stanton, Catherine ja Cryan, John F. 2015. ”Collective unconscious: how gut microbes shape human behavior.” Journal of Psychiatric Research 63: 1–9. Enders, Giulia 2015. Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Suom. Elina Lustig. Otava. Evrensel, Alper ja Ceylan, Mehmet E. 2015. ”The gut-brain axis: the missing link in depression.” Clinical Psychopharmacology and Neuroscience 13(1): 239–44. Greer, Renee, Dong, Xiaoxi, Morgun, Andrey ja Schulzhenko, Natalia 2016. ”Investigating a holobiont: Microbiota perturbations and transkingdom networks.” Gut Microbes 7(2), 126–135. Latour, Bruno 1988. The pasteurization of France. Harvard University Press. Nordqvist, Anton 2020. ”Maasta mahaan, mikrobit elämän perustekijöinä.” Luento Suut ja syljet – näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020. Pita, Lucía, Rix, Laura, Slaby, Beate M., Franke Andrea ja Hentschel Ute 2018. ”The sponge holobiont in a changing ocean: from microbes to ecosystems.” Microbiome 6(1), 46. Puig de la Bellacasa, Maria 2017. Matters of care: speculative ethics in more than human worlds. University of Minnesota Press. Raulo, Aura 2020. ”Itseyden virta – biologinen identiteetti kosketusten verkostossa.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020. Sariola, Salla 2020. ”Mikrobit sosiaalisina toimijoina.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020. van Helden Lesley S., van Helden, Paul D. ja Hoal, G. Eileen 2013. ”One world, one health. Humans, animals and the environment are inextricably linked – a fact that needs to be remembered and exploited in our modern approach to health.” EMBO Rep 14: 497–501.
Artikkelin kuva: Mateus Campos Felipe. Unsplash.
Omavaraisuuden ja terveydenhuollon suhteesta
Hanna Keränen
Olen töissä terveydenhuollon ammattilaisena, mutta pääsin pakenemaan kiireistä työntekoa ja pandemiaa puoleksi vuodeksi metsään ja yhteisöihin. Vietin kesän 2020 Omavaraopiston rakennuskurssilla keskittyen elämän perusasioihin: omavaraisviljelyyn, keräilyyn, veden hakuun, säilöntään ja ruoanvalmistukseen tulella hirrenveisto-opin ohessa.
Opiskelijat ja opettajat eivät olleet sairaana kertaakaan kurssin aikana lukuun ottamatta heinänuhaa. Vammautumisia syntyi vain auenneiden rystysten ja veistorakkojen muodossa. Opettelimme analysoivaa työskentelyä, jossa pysähdytään järjen tasolla miettimään mahdollisia riskejä ja valitsemaan aina fyysisesti keveimmän ja kuluttamattomimman tavan liikuttaa työkaluja tai isojakin hirrenkappaleita. Esimerkiksi hirren painopisteen tutkiskeluun opettajamme Lasse Nordlund kehotti useampaan otteeseen. Painopisteen avulla hirttä voi pyörittää yhden pisteen varassa vaikka yhdellä kädellä. Lisäksi meitä neuvottiin olemaan työmaalla silmät niskassa. Työmaalla tulisi aina olla tietoinen omasta paikastaan suhteessa muihin ja valppaana ympäristön muutoksille tai ärsykkeille.
Tämä hidas mutta älyllinen lähestymistapa kaikissa töissä tuntuu olevan omavaraisuuden ydintä. Resursseja ja energiaa on turha laittaa johonkin sellaiseen, minkä tekeminen säästävämmällä tavalla olisi järkevämpää. Tämä vähentää fyysistä vammautumista, vaikka työvälineenä onkin oma keho ja lihasvoiman tuotto.
Kurssin aikana sain nauttia yksinkertaisesta mutta ravinteikkaasta, suurelta osin kotimaisista raaka-aineista valmistetusta ruoasta. Olin kiitollinen puhtaasta kaivo- ja lähdevedestä, jota nauttiessa ei tarvinnut miettiä kemikaalijäämiä. Kasvimaa ja metsä soivat antejaan: vihreitä kasviksia ja ryytejä, värikkäitä marjoja ja aromikkaita sieniä. Tällainen ruokavalio, jossa kuiduilla on suuri osuus ja jossa vältetään teollisesti prosessoituja ja steriloituja ruoka-aineita, on ihmiselle terveellinen. Luonnollisten mikrobien määrä ruoassa oli runsasta, mikä auttoi sekä suolistoa että koko kehoa ja mieltä adaptoitumaan ympäristöön tehokkaammin. Probiootteja saatiin nauttia muun muassa hapatettujen ruokien muodossa. Hapatus on yksi tärkeä omavarainen säilöntämuoto, kun pakastusta halutaan välttää. Sokerin teollista makeutta emme juurikaan maistaneet kesän aikana. Lassen kehittämän marjasäilöntämenetelmän ansiosta myös marjasäilykkeet voidaan tehdä ilman sokeria talven varalle. Tämä säästää hampaita!
Näin tarkasteltuna omavarainen elämä todennäköisesti vähentää tarvetta turvautua julkiseen terveydenhuoltoon, sillä elämäntapa on terveellinen ja vaivoja ennaltaehkäistään. Vaivojen ilmaantuessa turvaudutaan ensisijaisesti perinnetietämykseen pohjautuviin kotikonsteihin, -rohtoihin ja -salvoihin, eikä lääkäriin lähdetä kovin vähästä.
Sosiaali- ja terveydenhuoltomenot ovat suurin menoerä kuntien ja valtion budjeteissa. Jos kaikkea SOTE:a tarkasteltaisiin yksinkertaisen markkinatalouden näkökulmasta, jossa vain maksaja saa palvelun, aika harvalla olisi loppujen lopuksi oikeus nauttia niistä. Työttömät, opiskelijat, kotiäidit, eläkeläiset, vammaiset, sairaat eli kaikki tuottamattomat yhteiskunnan yksilöt ovat tässä mallissa veronmaksajien armopullien varassa. Vastaus kysymykseen siitä, että onko omavaraiseläjällä oikeus terveydenhuoltoon, on yksiselitteinen. Suomen järjestelmässä terveydenhoito on perusoikeus eikä etuoikeus kuten rapakon takana. Ihmishengen ylläpito ja vaaliminen on velvollisuus, jonka jokainen eettisesti ajatteleva hyvinvointiyhteiskunnan yksilön kuuluu täyttää. Omavaraistelija ei ole yhteiskunnan ulkopuolella, vaan vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa esimerkiksi yhteisöllisesti tai harjoittamalla vaihtotaloutta. Työpanos yhteisen hyvän eteen ei välttämättä näy suorasti, vaan voi tulla esiin esimerkiksi tarkastelemalla omavaraistelijan työtä lähiluontonsa suojelun ja monimuotoisuuden säilyttämisen hyväksi. Tällaisen työn tekijä ansaitsee paikkansa yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin markkinataloudessa kuluttava kaupunkilainenkin.
Omaan visiooni vaihtoehtoisesta kestävämmästä terveydenhoitomallista kuuluu ammattihoitohenkilöiden yhteistyön parantaminen. Hoitohenkilöillä tarkoitan länsimaisen lääketieteen osaajien lisäksi kaikkea sitä potentiaalia, mitä täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen tarjoajat antavat. Etenkin mielenterveyspuolella resepti säännöllisestä metsäkävelystä tai lähete kosketushoitoon voisi olla tuloksellisempaa kuin kemiallinen lääkintä yksinänsä. Täydentäviä hoitoja, kuten aromaterapiaa, akupunktiota, liikehoitoja, erilaisia taideterapioita, ruokavaliohoitoja ja erilaisia kosketushoitoja tulisi hyödyntää entistä enemmän. Nämä hoidot kohdentuvat usein ihmiseen kokonaisvaltaisesti, eivätkä vain kehon osiin. Yhteistyö monimuotoisessa terveydenhoidossa vaatisi potilaan tarpeiden kartoittamista ja kohtaamista lääkärivastaanoton varttituntista enemmän.
Sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät yleensä ottaen voi työssään hyvin. Kiire ja stressi vievät auttamismielen. Mielenterveyspuolella hoito pitäisi saada 2000-luvulle ottamalla mukaan enemmän rakkautta ja välittämistä potilaiden kohtaamiseen. Pakkohoitokeinot traumatisoivat potilaita ja niiden tilalle tulisi saada lempeämpää rajoittamista. Eheytymisessä ja koostumisessa auttavat elämykselliset asiat, kuten musiikki, luonto, taide, kosketus, kohtaaminen ja kokemuksellisuus. Näistä syntyy kokemusvaikutus, jonka avulla löydetään ihmisen omia parantavia voimia, joita ulkomaailma (hoitohenkilökunta ja omaiset sekä ympäristö) tukevat. Tämä ei onnistu elleivät työntekijät ja heidän työilmapiirinsä voi hyvin.
Omavaraiskurssin yhteisöllisyyden lisäksi sain kesän aikana vierailla useissa ekologista elämäntapaa viljelevissä yhteisöissä. Yhteisöllisen elämäntavan positiiviset puolet avautuivat todella, mikä sai minut haaveilemaan utooppisesta yhteiskuntamallista. Ideaaliyhteiskuntani muodostuisi noin 150 hengen lähes omavaraisista yhteisöistä, joiden jäsenet olisivat päivittäin tiiviisti yhteydessä toisiinsa hoitaen yhdessä ruokatalouden, lastenhoidon ja opetuksen sekä vanhusten ja vammaisten hoidon. Yhteisössä olisi osaajia, jotka auttaisivat muita ravitsemuksellisissa, kehollisissa ja terveydellisissä asioissa. Tällaisessa yhteisössä tulisi olla ainakin yksi lääkäri tai muu ammattilainen, joka pystyisi laittamaan vakavasti sairaat eteenpäin tutkittavaksi. Lievät sairaudet ja vaivat pystyttäisiin hoitamaan yhteisön sisällä yhteistuumin. Tällaisen yhteisösosialismin puutuessa täytyy tyytyä SOTE:n raskaiden rattaiden rasvaamiseen.
Mitä…? Pääsin Lokakuun puolivälissä viikon kestävään Youth leader -koulutukseen Torri Superiore -ekokylään Länsi-Italiassa, lähellä Ranskan rajaa.
Tämä oli ensimmäinen koulutus johon olen hakenut, johtuen aiemmista ennakkoluuloista mm. Erasmusta kohtaan. Erasmus on minulle tarkoittanut vaikeakielistä, analyyttista, byrokraattista organisaatiota, jonka kanssa kaikki muut yhteistyöorganisaatiot puhuvat tieteellisillä termeillä ja hankalasti ymmärrettävistä asioista.
Aikataulut sattuivat sopivasti, eikä pelkoa koronasta juurikaan ollut, joten päätin kuitenkin hakea. Syinä olivat koska tämä koulutus tapahtui ekokylässä, kulut olivat katettuja matkakustannuksia myöten, ja johtajuus aiheena on kiinnostanut muutenkin.
Pääsin sisään ja lähtö olikin jo kahden viikon päässä. Ohjaajat vastasivat hyvin matkan järjestelykysymyksiin ja lähtö meni sujuvasti. Mitään sen suurempia säätöjä ei ollut tarpeellista tehdä.
Viikon ohjelma.
Siellä…? Ohjaajia meitä odotti 4, joista 2 olivat kyseisestä ekokylästä. Ryhmän koko oli n. 28 ohjaajien kanssa. Muut ryhmäläiset olivat fiksuja ja elämän haluisia ja tulivat ympäri Eurooppaa.Koulutuksen aiheena oli johtajuus. Siihen sisältyi harjoituksia fasilitoinnista, ryhmässä ohjaamisesta, johtajan roolista ryhmissä, sekä syvennyttiin mitä johtaminen on.Ohjelmaa oli sopivasti. Viikon jälkeen tuntui, että jäi käteen paljon. Ohjelmassa oli harjoittelua käytännössä, sekä oli otettu huomioon reflektio-aika harjoitusten välissä. Huomioitiin myös eri oppimistyylit tasapainoisesti. Puuduttavaksi aika ei käynyt, varmasti myös hyvän ohjelman luonteen ansiosta.
Ohjelmassa oli myös kommunikointitaidoista – käytännöllisiin talkootöihin asti. Aina ekokylien aiheiden ympärillä. No olikos…? Ennakkoluuloni ropisivat hiljalleen viikon edetessä, sillä kieli oli selkeää, eikä vain tieteellisiä termejä käyttäen. Ymmärsin mistä puhuttiin ja koin, että ohjaajat huolehtivat, että kaikki pysyvät mukana.
Hauskaa oli. Iltasin vietettiin aikaa keskenämme, välillä viinin parissa, juhlien ja tanssien uudenkuun aikaan.
Ruoka oli Italialaisittain maukasta. Se tarjoiltiin talon väen kautta suoraan pöytiin alkuruoasta pääruokaan. Varsin ylevää.
Vai niin. Opitko mitään? Opin paljon koulutuksessa käydyistä aiheista. Aiempia taitoja aiheista kuitenkin oli vähän. Juurikin käytännön harjoittelu sopii minulle. Pelkkä teoriaharjoittelu ei tässäkään riitä. Ymmärrän nyt enemmän ekokylistä, niiden mahdollisista prosesseista, ja varsinkin sen sosiaalisista rakenteista.
Kasvillisuus oli runsasta. Aloe Veraa, laventelia, salviaa ja sitruunamelissaa kasvoi yltäkylläisesti. Onneksi poimin mukaan.
Tuntuu, että kasvoin aikuisemmaksi. Koen itseni rohkeammaksi tuomaan itseäni esiin, sekä tulemaan toimeen erilaisissa ihmisryhmissä. Uskallan kohdata ihmisiä, joita en ymmärtämisen vuoksi aiemmin halunnut. Opin olemaan selkeä. Löysin koulutuksen kautta vahvuuksiani, sekä asioita joita voisin parantaa itsessäni.
Aikaa vietettiin terassilla lämpimässä. Vasemmalla minä.
Mitään muuta…? Sain hyviä motivoituneita verkostoja muihin ihmisiin ja heidän projekteihin. Koin, että sain myös jakaa omia kokemuksiani ja inspiroitua muita. Nuorien johtajien parissa koin voimaantumista, motivoitumista ja toivoa. Kokemus avasi hyvän polun, jota uskaltaisin joskus vielä jatkaa; Kurssien ja paikkojen tutkimisen merkeissä. Näin muutaman viikon jälkeen kun asioita on pureskeltu, olen tyytyväinen, että uskalsin lähteä.
Voisinko…? Suosittelen! Toivon myös, että koette inspiraatiota ja uskaltaisitte lähteä maailmalle tuomaan itseänne esiin ja verkostoitumaan. Opettamaan ja oppimaan.
I’m all masked up and ready to board the early morning plane to Milan with an overlay in Amsterdam. This is the first time in my conscious life that I´ve travelled by plane (I´ve been on a plane at 3-4 years old but remember nothing about that). Whenever I have travelled before, I´ve done it by land or water. And I really considered doing it this time as well but It just seemed to be quite difficult during the pandemic.
I arrived in Ventimiglia in the evening just before it started getting dark. From there I had another 20 minute ride to Torri Superiore, the ecovillage hosting the training. At the bus stop the first meetings with co-trainees took place. There were 9-10 of us.
In a short moment a tiny bus arrived and around 25 people tried to fit into it. The bus driver yelled that everybody without the bus ticket should leave at once. The locals said: ”We haven’t paid for the bus before and we’re not gonna start doing it now.” Then the driver sat crossed arms in his chair and fumed at people that he is not going to drive a bus that is so tightly packed. In a moment he called his boss and presumably was ordered to drive, since that’s exactly what happened after he hung up. This was an exciting all-Italian moment, or at least what I imagined Italy to be like.
After the shakiest ride in a bus that was loudly making ”I’m gonna soon break in two” noises, we arrived. I was very surprised, because for the past 20 minutes I had already accepted that this will be how the whole story ends for me and I’m at peace- at least I made it to Italy!
Italian stereotypes aside, because there were many of those on the road and in the village, I attended one of the most profound trainings as of yet. I’ve attended many trainings before, most of them in my home country. A few in foreign countries, but this training really stood out for me.
It was the people and their depth and desire to evolve, it was the trainers absolute respect for their role and competence in the subject, it was the Torri Superiore ecovillage people doing all they could to make the stay superb, it was the air in a valley between mountains, it was the abundance of sun and fruits of nature and this time of year, it was the fact that such an important training took place during pandemic and climate crisis.
People had various different reasons why they attended the training. I personally felt that I really needed to become more competent working with young people as I realized during the summer when I was working with youth, that there are things I need to evolve in. And so, I came in there to be a true nerd. To attend full time, to take in as much as possible. And I did. And realized by the end that I really need to go even deeper into the subject. I can’t just stop here- there is so much more I need to realise.
On a very practical level the training was built in 2 parts. The first part was where we were given many facilitation tools through lectures, practises, games. The first days we were sorting out the energies in the room for ourselves, we were discussing what makes a good leader, we learned about social rank and art of facilitation. Then we went into creating working groups and were preparing our own facilitated workshops. And the second part consisted of us carrying out the prepared workshops and getting feedback on how they went.
Like I mentioned before, I now know so much that I don’t know yet, that I feel a pull towards learning a lot more in the field. I am keeping my eye on Erasmus+ trainings that I could attend to take the topic to a next level and also I’m doing my own deep dive into the topic through readily available resources.
I am extremely grateful to everybody who made this possible for me! And recommend the training (if they´re gonna do a next one like that) to anyone working with people.
Anna
SKEY on aktiivisesti kumppanina eri GEN Europe -verkoston jäsenten rinnalla näillä EU-rahoitteisilla kurssimatkoilla. Osa kursseista on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, ja osa kaikenikäisille yli 18 -vuotiaille. Jos haluat pysyä kuulolla mahdollisuuksista päästä maailmalle, tilaa SKEY:n uutiskirje laittamalla pyyntö osoitteeseen skey.pj@gmail.com !
Tervetuloa etänä, Tampereella, Kangasniemellä tai Turussa pohtimaan, miten voisimme tukea uusien asuinyhteisöjen ja yhteisölähtöisten ekoprojektien perustamista, sekä edesauttaa jo olemassaolevien yhteisöprojektien toimivuutta ja kestävyyttä ensi vuonna. Olet tervetullut mukaan, vaikka et olisi toiminut SKEY:ssä aikaisemmin – vain kiinnostus yhteisöllisyyteen ja kestävään elämäntapaan liittyvään aktivismiin riittää!
Viikonlopun päätavoitteena on tehdä SKEY:lle strateginen toimintasuunnitelma ensi vuodelle. Strategisella lähestymistavalla on tarkoitus rajata SKEY:n fokusta ja kohdistaa rajallisia resursseja tehokkaammin. Haluaisimme kutsua tähän tapahtumaan erityisesti ihmisiä, joita kiinnostaa pohtia rakenteellisen muutoksen aikaansaamista, pitkän aikavälin tavoitteita, resurssitehokkuutta ja yhdistystoiminnan vaikuttavuutta – kestävältä pohjalta.
Mahdollisia teemoja, joiden kautta yhteisöllisyyden ja kestävyyden kattoteemaa voisi rajata: – Uusien yhteisöaloitteiden tukeminen – Ekoprojektien lakihaasteet ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen – Sosiaalinen turvallisuus sekä konfliktinehkäisy ja -ratkaisu – Kestävän ja yhteisöllisen maaseutuasumisen edistäminen – SKEY-verkoston vahvistaminen
Aiheet voisivat sisältää koulutusta, valmennusta, materiaaleja, tapahtumia tai muita toimenpiteitä – riippuen lopullisten tekijöiden kiinnostuksista. Eri paikallisryhmät voivat tarttua tiettyihin aiheisiin, tai SKEY voi valtakunnallisesti lähteä toimimaan tietyillä kärkiteemoilla.
OHJELMA Lauantai (yhdistetty lähi- ja etätapaaminen) 11.00-13.00 Esittäytymiset, päivän agenda, visiointia ja analysointia: Mitkä ovat meistä tärkeimmät asiat yhteisöllisyyden tukemisessa? 13.00-14.00 Nyyttärilounas 14.00-15.45 Etäyhteys 1: Visioiden esittelyt muiden paikallisryhmien kanssa 15.45-17.30 Etäyhteys 2: Parhaiden strategisten ideoiden valinta ja jalostus 17.30-18.00 Seuraavan päivän suunnitelman tarkentaminen, loppukierros ja palaute Sunnuntai (paikkakuntakohtaisesti yhdistetty lähi- ja etätapaaminen, tai pelkkä etätapaaminen) 11.00-14.00 Etätyöskentelyä: Strategisen toimintasuunnitelman kirjoittaminen
SIJAINTI Tapaaminen järjestetään muutamassa eri sijainnissa, jotka ottavat etäyhteyden toisiinsa tiettyinä aikoina. Näin voimme mm. pitää tapahtuman osallistujamäärän pienempänä koronan vuoksi. Tapahtumaan voi osallistua myös koko- tai osa-aikaisesti pelkästään etäyhteyksillä.
Fyysiset tapahtumapaikat: – Tampereen Pispala – Kangasniemi – Turku TAI Karjalohja – sijainti selviää pian!!
Tarkemman osoitteen saat ilmoittautuessasi. Paikkakuntakohtaisesti tapaamisiin saattaa liittyä myös vaihtelevaa ohjelmaa kuten esim ulkoilua, talkoilua ja muuta yhteistä tekemistä ja jakamista. Kannattaa siis ilmoittautua lähimpään tapahtumaasi siksikin, että saat sähköpostilla lisätietoa mahdollisesta oheisohjelmasta! Oheisohjelmasta ilmoitellaan myös Facebook-tapahtumassa.
HINTA & RUOKAILU Tapaaminen on maksuton, mutta tuothan yhteiseen lounasnyyttäripöytään lauantaina jotain jaettavaa! 🙂
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittaudu mukaan alla olevasta painikkeesta, mielellään ennen 26.10.! Lähitapaamisiin osallistujien maksimimäärä on 20 henkeä, joten ilmoittauduthan ajoissa. Mikäli sinulla on minkäänlaisia koronaan viittaavia oireita, ethän tule paikalle. 🙂 Tapahtumassa huolehditaan käsihygieniasta ja pyritään pitämään turvavälejä. Osallistujiin voidaan tarvittaessa ottaa yhteyttä jälkikäteen sähköpostilla.
SKEY, eli Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry, on osa maailmanlaajuista ekokyläverkostoa (Global Ecovillage Network). SKEY:n tavoitteena on tutkia, edistää ja levittää tietoa, kokemuksia sekä osaamista liittyen yhteisöllisyyteen ja kestäviin elämäntapoihin. SKEY:n toiminta ei keskity pelkästään “ekokyliin”, vaan meitä kiinnostavat myös erilaiset kaupunkiyhteisöt ja muut yhteisöllisyysprojektit. SKEY on avoin alusta kaikille yhteisöllisyyden parissa toimiville ja siitä kiinnostuneille. Etsimme tällä hetkellä uusia aktiivisia toimijoita lämpimään joukkoomme. <3 Tule tutustumaan paikallisiin SKEY:läisiisi!
Perinteinen yhteisötapaaminen syyskokouksineen pyritään järjestämään vielä muodossa tai toisessa myöhemmin syksyllä. Pysy kuulolla!
Minä ja ajokkini matkan alkumetreillä metsätiellä Mänttä-Vilppulassa.
Muistan elävästi, kun vuosia sitten slovakialaisessa ekoyhteisössä tein muiden vapaaehtoisten kanssa satoja vuosia vanhan rakennuksen purkutyötä helteisenä päivänä ja raahasin puita metsästä. Kärvistelin ulkona kylmässä suihkussa ja ajattelin, että elämä ekokylässä on todella rankkaa. Jokin siinä silti viehätti, ja ajatus jäi itämään.
Viime vuosina olen jälleen pohtinut ekokyläasumista Suomessa tai ulkomailla. Pyrin toteuttamaan kestävää elämäntapaa parhaani mukaan ja vuonna 2018 aloittamani kestävän kehityksen opinnot ovat tuoneet myös paljon asiantuntemusta aiheesta. Koen silti, että tietyt yhteiskunnalliset rakenteet, odotukset ja tottumukset ovat estäneet tai ainakin hidastaneet haluamani elämäntavan toteuttamista. Se elämäntapa voisi kuitenkin olla mahdollinen, eikä välttämättä niin rankkaa, kuin ensimmäinen ekokyläkokemukseni tai Ylen Omavaraiset-sarja antaa ymmärtää. Ekokylissä ja muissa yhteisöllisissä ekohankkeissa tehdään merkittävää työtä kestävän kehityksen edistämiseksi. Tämä työ tehdään vähin äänin, ihmisten arjessa, ruohonjuuritasolla. Yhteiskunnan ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset haasteet ovat suuria kysymyksiä, mutta ekokylissä tehdään juuri niitä pieniä asioita, joista vastaukset voivat löytyä.
Minua kiinnosti päästä kurkistamaan suomalaisiin ekoyhteisöihin ja -hankkeisiin. Keväällä keksin tiedustella SKEY:ltä opinnäytetyön aihetta. SKEY haluaa helpottaa yhteisölähtöisten ekohankkeiden toteuttamista, ja yhtenä keinona on selvittää, millaisia laki- ja lupa-asioihin liittyviä haasteita, ja toisaalta myös onnistumisia, näissä hankkeissa on kohdattu. Tutkimuksen kärjeksi otettiin maankäyttö ja rakentaminen, sillä Euroopan ekokyläverkosto on tehnyt alustavan kyselyn, jonka mukaan 80% ekokylien asukkaista kokee rakennusluvat haastavimmaksi osa-alueeksi ekokylien kannalta.
Haastattelut oli täysin mahdollista toteuttaa etänä, mutta itse koin, että tämä työ tarjosi mahdollisuuden tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin ja ihmisiin ihan livenä. Aloin heti suunnitella ensimmäistä haastattelukierrosta Keski-Suomeen, jossa onkin pieni yhteisöjen ”keskittymä”. Kulkuneuvoksi valikoitui sähköpyörä, junat ja bussit – autoa kun en omista. En ollut kylläkään koskaan pyöräillyt yli kahtakymmentä kilometriä, joten edessä oli aivan uudenlainen seikkailu.
Vesisateita ja todella huonokuntoisia teitä lukuun ottamatta matka taittui varsin kivuttomasti. Aikatauluni oli tosin hieman pähkähullu, sillä tein viisi haastattelua neljässä päivässä. Haastattelut toteutettiin milloin missäkin, yleensä luonnon helmassa. Ikimuistoisia olivat etenkin haastattelut metsäisen kallion näköalapaikalla sekä kasvimaan keskellä vesisateessa. Minulle esiteltiin innolla mm. terra preta -urinaaleja ja humanure-huusseja, mielikuvituksellisia rakennusprojekteja sekä yhteisöjen asukkaita. Olin suorastaan liikuttunut, miten lämpöisesti ja mielenkiinnolla minut otettiin vastaan yhteisöissä. Ehdin hieman viettää aikaakin niissä esimerkiksi saunomisen, uimisen ja mielenkiintoisten keskustelujen merkeissä. Mieleeni jäi erityisesti se, miten erään yhteisön asukas kuvasi ekokyläelämää rantasaunassa istuessamme: ”Tämä on luksuselämää”. Sellaiseksi minäkin sen koin.
Haastattelut toteutettiin arkisten puuhien, kuten rikkaruohojen kitkemisen, lomassa.
Ensimmäisen haastattelukierroksen aikana olin nähnyt niin erilaisia todellisuuksia, kuullut niin paljon tarinoita ja sellaista viisautta, että päässäni surisi. Minulla oli sellainen tunne, että se surina prosessoituisi myöhemmin joksikin toiminnaksi. Aloin nähdä ekokylä-tyyppisessä paikassa asumisen realistisena. Haastattelujen tulokset olivat kuitenkin päässäni sitäkin sekavampana vyyhtinä, enkä löytänyt vielä mitään punaista lankaa. Haastatteluissa keskusteltiin laajasti oikeastaan kaikenlaisista yhteisöissä koetuista haasteista. Kävin heti tuolta reissulta kotiuduttuani SKEY:n kesätapaamisessa Koskella. Koska pääni oli vielä niin pyörällä, en pystynyt esittämään mitään suuria johtopäätöksiä haastattelujen pohjalta, mutta oli mahtavaa nähdä ihmisiä, joiden kanssa tätä työtä yhdessä tehdään. Toteutin muutaman haastattelun myös Zoomilla, puhelimitse ja laina-autolla. Pikkuhiljaa aloin huomata, että tietyt teemat nousivat haastatteluissa toistuvasti esiin. Opinnäytetyöni nimeksi oli suunnitteluvaiheessa päätetty ”Rakentamisen ja maankäytön haasteet ja menestystarinat yhteisölähtöisissä ekoprojekteissa”. Entäpä, jos pääasialliset haasteet eivät liittyisikään maankäyttöön ja rakentamiseen?
Tässä tiipiissä tehdyn haastattelun jälkeen kävimme haastateltavan kanssa poimimassa mustikoita.
Toinen pyöräretki suuntautui itäiseen Suomeen. Tällä kertaa koin pieniä vastoinkäymisiä julkisen liikenteen kanssa – myöhästyin esimerkiksi vaihtojunayhteydestä pyöräni takia, minkä vuoksi matkustin 13 tuntia ensimmäisenä päivänä. Mutta ei sillä ollut väliä. Tälläkin kertaa pääsin näkemään monta kiehtovaa projektia ja kuulemaan ihmisten tulevaisuuden visioita. Kävimme keskusteluita muun muassa omavaraisuudesta ja erilaisista ansaintamuodoista. Haastatteluiden perusteella selvää oli ainakin se, että rahan ja tekijöiden puute on haasteena lähes kaikissa ekoyhteisöissä. Ihmisten sitoutuminen yhteisössä elämiseen on usein heikkoa, jos siinä ei ole omaa rahaa kiinni. Omavaraisuus ja päivätyö voivat olla vaikea yhtälö. Jotkut onnistuvat työllistämään itsensä yhteisön avulla. Eräs haastateltava totesikin, että maaseudun elävöittämiseksi tarvitaan paitsi uudenlaisia asumisratkaisuja, myös uusia ansaintamuotoja, kuten osuuskuntia – jotka eivät varsinaisesti ole uusia, mutta ainakin aliarvostettuja. Tässä vaiheessa olin huomannut, että ekokylien ja -yhteisöjen erilaiset omistussuhteet ja toimintamuodot (yhdistys, osakeyhtiö jne.) ovat yhteydessä koettuihin haasteisiin.
Tämä yhteisö elävöittää maaseutua myös eurooppalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden voimin.
Viimeinen haastatteluretki huipentui upeisiin pyöräilymaisemiin Päijänteen kansallispuiston läpi. Tuolloin pyöräilin pisimmän yhtäjaksoisen matkan, 65 kilometriä. Yhteensä kilometrejä tuli kuukauden aikana aika tarkalleen 500. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, että olen saanut tutustua näihin paikkoihin ja ihmisiin – kiitos siis kaikille, jotka olen kohdannut matkan varrella etänä tai livenä! Kokemukseni perusteella ekoyhteisössä eläminen on ajoittain rankkaa, mutta myös luksusta, ja ennen kaikkea mahdollista. Toivon, että tästä työstä on jonkinlaista yhteiskunnallista hyötyä. Mielestäni ekokylillä on vääränlainen maine – mikäli olen tämän työn aikana onnistunut oikaisemaan edes yhden ihmisen ennakkoluulot, niin voin sanoa onnistuneeni. Uskon, että tämä työ poikii paljon keskustelua ja vie asioita jonkin verran eteenpäin. Tutkimuksen aiheita ekokylistä riittäisi vaikka loputtomiin!
Monet kohteina olleista yhteisöistä sijaitsivat järvimaisemissa, joissa oli ihanaa uida ja saunoa.
Nyt on aika istahtaa alas ja vetää tulokset yhteen. Jos unohdetaan raha, oikeiden ihmisten löytäminen ja sitouttaminen, sekä yhteisön sisäiset jännitteet, niin minkä asioiden arvelet aiheuttavan suurimpia haasteita suomalaisissa yhteisöllisissä ekohankkeissa? Muista vilkuilla SKEY:n kanavia syksyllä, sillä tulokset julkaistaan syys-lokakuun aikana.
Mitä sanottavaa sinulla on omavaraisuudesta ja terveydestä? Minkälaisia kaikenlaisia ulottuvuuksia niillä on? Haluaisitko tekstisi Elonkehä-lehteen?
Patrick Fore, www.unsplash.com (Toim. huom: Huomasin vasta siinä vaiheessa, kun olin jo muokannut tekstin kuvaan, että kirjoituskoneessa lukee Corona…)
Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry ja Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry järjestävät kaikille avoimen kirjoituskilpailun, jonka teemana on omavaraisuus ja terveys.
Miten omavaraistuminen voi vaikuttaa terveyteen ja millaista olisi omavarainen terveyden- ja sairaanhoito? Saako omavaraistelija käyttää yhteiskunnan tarjoamia terveyspalveluja vai onko se jotenkin moitittavaa? Voiko huoli terveyden menettämisestä jarruttaa omavaraisuuspyrkimyksiä? Onko sinulla ajatus, miten yksilöt ja yhteisöt voisivat järjestää terveydenhoidon kestävämmällä tavalla, tai haluaisitko kenties jakaa oman omavaraisen terveydenhoitoneuvosi?
Voit lähestyä teemaa vapaasti haluamastasi näkökulmasta. Kirjoitusten tyyli ja muoto ovat myös vapaasti valittavissa. Lähetä työsi viimeistään 30.9.2020 sähköpostiosoitteeseen info@vesl.fi.
Voittajakirjoitus palkitaan ja julkaistaan vuoden viimeisessä Elonkehä-lehdessäsekä VESL:n ja SKEY:n internetsivuilla. Raatilaiseksi?
Kiinnostaisiko sinua lukea kaikki saapuneet kilpailutekstit? Mikäli haluaisit pyrkiä SKEY:n edustajana kirjoituskilpailun raatiin, lähetä viesti osoitteeseen skey.pj@gmail.com, ja perustelut sille, miksi juuri sinut kannattaisi valita valitsemaan voittajakirjoitusta. Teemasta ei tarvitse olla ammatillista osaamista – innostuminen ja kiinnostus riittävät, ja harrastuneisuus on plussaa!
Vuosittainen ekokyläväen kansainvälinen päätapahtuma, GEN Europen konferenssi, on peruuntunut tänä kesänä kuten niin moni muukin rakas perinteinen kokoontuminen. Kaipaamme ystäviämme eri puolilta maailmaa, ja pyrimme pitämään yhteyttä webinaareissa, joita mm. GEN järjestää.
GEN-konferenssien lämmintä ja inspiroivaa tunnelmaa voimme muistella ja maistella viime kesäisestä kokoontumisesta kertovan Suvin kirjoituksen myötä – ja innolla odottelemme jo seuraavaa tapaamista!
Suomalaiset edustajat konferenssissa 2019, vasemmalta Henri, Aili, Suvi ja vauva sekä Jasper.
Kesän 2019 kohokohtani oli matka Italian Bagnaiaan GEN-konferenssiin SKEYn delegaattina. Konferenssin teemana oli rauha, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ekologia.
Konferenssiin osallistui reilut viisisataa henkilöä ympäri maailmaa, ja itselleni avautui ensikertaa syvempi näkymä ekokyläliikkeen potentiaalista rauhan ja oikeudenmukaisuuden rakentajana sekä ilmastonmuutoksen torjujana. Ennen päätapahtumaa järjestettiin GEN-Europen yleiskokous, jossa oli läsnä edustajia lähes kaikista jäsenjärjestöistä. Kokous järjestettiin piirimuotoisena niin, että jokaiselta täydeltä jäsenyhteisöltä oli valittuna piiriin yksi äänestävä edustaja. SKEYtä piirissä edusti Aili Pyhälä, ja Henri Qvick toimi BENin (Itämeren alueen ekokyläverkosto) edustajana. Itselleni yleiskokouksessa herättävimpiä kokemuksia oli todistaa nimenhuutoa, jossa todella havahduin siihen miten laajalta maantieteelliseltä alueelta meitä oli kokoontunut paikanpäälle tekemään päätöksiä ja kuinka monen kansallisen verkoston voima tämän yhteisön taustalla on olemassa.
GEN-Europen uuden hallituksen valinta toteutettiin sosiokraattisena vaalina. Suomesta hallitukseen valittiin Aili Pyhälä. Näin ollen SKEYllä on ensi kertaa edustaja Euroopan ekokyläverkoston ytimessä!
Yleiskokous keski noin kaksi ja puoli päivää, jonka jälkeen suurin osa osanottajista suuntasi kuumille lähteille rentoutumaan ja valmistautumaan tuleviin päiviin.
Uusi GEN Europen hallitus sekä työntekijät esittäytyvät pääteltassa.
Sitten itse konferenssiin… Jokaiselle neljälle päivälle oli valittu oma pääteema, jota käsiteltiin monipuolisesti aamun avainpuheenvuoroissa, hätäfoorumissa ja eri työpajoissa. Teemat olivat suuria ja ajankohtaisia. Uutta konferenssissa oli hätäfoorumit, joissa syvennyttiin todella pohtimaan ratkaisuja globaaleihin kriiseihin. Ensimmäinen päivä oli varattu ekokylille, ja aamulla kuulimme kuulumisia kaikkien eri maanosien ekokyläverkostoista. Kuulin konferenssissa, että tämä olisi ollut ensimmäinen kerta kun kaikki maanosat olivat samanaikaisesti edustettuina tapahtumassa. Maapallo tuntui yhtäkkiä todella pieneltä ja globaalit ratkaisut mahdollisilta, kun sai kuunnella niin monenlaisia puheenvuoroja tärkeistä teemoista.
Toisen päivän teema oli rauha. Aamun puheenvuorot menivät todella tunteisiin, kun kuulimme henkilökohtaisia ja ajankohtaisia kertomuksia Sri Lankan jälleenrakentamisesta, sodan runtelemasta Kamerunista, Ukrainan sodasta, Palestiinalaisten ja Israelilaisten rauhanikkunatyöskentelystä ja Etelä-Amerikassa vuosia kiertäneestä rauhan karavaanista jne… (intensiivistä edes yrittää kirjoittaa tätä auki).
Rauha ja mikä rooli ekokylillä ja ekokyläliikkeellä sen rakentamisessa on?
Tuhotut elinympäristöt täytyy jälleenrakentaa elinkelpoisiksi asuinympäristöiksi. Ekologinen lowteck rakentaminen voi olla todella avuksi. Viherrakentaminen ja puutarhan hoito voivat auttaa eteenpäin menemisessä myös henkisesti, kun on jotain mitä tehdä yhdessä. Paikka, jossa alkaa hiljalleen puhua siitä mitä on tapahtunut ja kohdata toisia. Toisaalta halu tuoda vakautta kaoottiseen elinympäristöön rakentamalla luonnonmukaisia järjestelmiä myös konfliktien keskelle.
Joissakin konflikteissa ekokylä on ollut ensimmäinen paikka, jossa konfliktien eri osapuolet ovat voineet tavata toisiaan neutraalilla maaperällä ja keskustella rauhasta. Esim. Tamera Portugalissa tekee tällaista työtä kuin myös Bagnaian ekoyhteisö, joka emännöi konferenssia.
Okei. Se mitä siis oivalsin tai edelleen pureskelen on ajatus siitä, että ekoyhteisöt todella ovat niitä rauhan saarekkeita tässä maailmassa, joita me tarvitsemme. Ekokylissä on usein edistyksellistä tietotaitoa siitä, kuinka konflikteja puretaan lempeästi ja kuinka tuottaa perustarpeita kuten ruokaa paikallisesti niin, ettei ’ryöstöretkiä’ toisaalle tarvita.
Kolmannen päivän teema olikin sitten ekologia. Olin jo niin ähkyssä edellisen päivän annista, että tämä päivä piti ottaa vähän rauhallisemmin. Suurimman annin ekologian teemasta sain Albert Batesin biohiili mestari-oppitunnilta, jossa käytiin lyhyesti ja intensiivisesti läpi, kuinka biohiiltä tekemällä hiili voidaan sitoa takaisin ilmakehästä maaperään pitkäksi aikaa ja taistella näin ilmastonmuutosta ja hiilipäästöjä vastaan. Albert kertoi meille mitä kaikkea biohiilestä voisi valmistaa ja mihin kaikkeen sitä voisi hyödyntää yhteiskunnallisella tasolla. En saanut tehtyä muistiinpanoja niistä laskelmista, kuinka paljon hiiltä olisi sidottavana ilmakehästä ja merestä takaisin, jotta tilanne tasapainottuisi, mutta nämä tiedot löytyvät hänen tuoreesta kirjastaan BURN the climate cool. Hänen viestinsä kuitenkin oli se, että vaikka ladattua biohiiltä käytettäisiin kaikkien maailman peltojen lannoittamiseen, se ei vielä riittäisi. Hiiltä tulisi sitoa takaisin maaperään vielä paljon enemmän. He ovat jalostaneet biohiilestä muovinkaltaisia korvikkeita, ja hän suositteli hiilen käyttöä mm. osana savirappausta (n. 2% kokonaismassasta, jolloin hiilen rakenne suojaa mm. säteilyltä, puhdistaa ilmaa samalla ja tekee materiaalista kovempaa) tai asfalttiin sekoitettuna. Tukholmassa on tehty kokeita biohiilen lisäämisestä asfalttiin, ja sen on tutkittu puhdistavan kaupungin hulevesiä, lisäävän kadunvarsipuiden hyvinvointia ja parantaneen kaupungin ilmaa yms. Tämä positiivinen tulos on innoittanut ruotsalaisia tekemään lisää vastaavia biohiiliasfaltteja, joihin hiili kuulemma tuodaan Suomesta.
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemapäivä jäi osaltani lyhyeksi, kun jouduin jo iltapäivällä lähtemään eteenpäin konferenssista, joten tämän teeman syvällisempi käsittely ja ymmärtäminen lienee vielä edessä.
Ruokailuhetki pinjan varjossa.
Nämä olivat suurimpia teemoja ja tärppejä jotka kolahtivat itseeni konferenssin aikana. Toki tarjolla oli paljon muutakin ja jonkun toisen kuulumisista voisi saada jokseenkin erilaisen kuvan tapahtumasta, niin kokonaisvaltaisesti kaikenlaista oli tarjolla. Tämän lisäksi lämpimät Italian illat olivat täynnä kulttuuria, musiikkia, teatteria ja viiniäkin. Kaiken asian ja ohjelman oheen mahtui paljon kohtaamisia, jakamista, maukasta ruokaa, yhteisöllisyyttä ja lämpöä. Viimeisenä iltana ennen lähtöäni paluumatkalle oli täysikuu ja lähes täydellinen kuunpimennys, josta en tiennyt ennakolta. En ole aiemmin päässyt seuraamaan kuunpimennystä ulkona lämpimässä ilmastossa, joten kokemus oli varsin juhlava ja erityinen. Olin päässyt alustamaan viimeistä konferenssi-iltaani naistenpiirillä, ja yöllä suuri osa konferenssikävijöistä kokoontui spontaaniin piirisikermään seuraamaan pimennystä. Hetki oli taianomainen ja teki minuun suuren vaikutuksen kauneudessaan.
Kotiin lähtiessäni koin syvää rauhaa ja inspiraatiota kaikesta kokemastani. Kokemus vahvisti tunnettani siitä, että juuri ekokylät ja ekokyläverkostot ovat se perhe ja yhteisö, jolta riittää ammennettavaa ja opittavaa maailman ongelmien ratkaisemiseksi ja jonka viestien ja kokemuksen levittämiseen olen syvästi motivoitunut.
