Kategoria: Blogi

​Kun mietin viikkoa, jonka vietin Tanskassa Erasmus+-kurssilla Tools for cultural change elokuussa 2023, olen kiitollinen. Tämä intensiivinen ohjelma sukelsi kulttuurisen muutoksen moniin osa-alueisiin ja tarjosi sekä syvällisiä oivalluksia että uutta tietoa. SKEY oli tämän kurssin yhteistyökumppani Suomessa – kiitos, että sain lähteä tälle matkalle!

Junalla ja laivalla

Oli ehdotettu, että mahdollisuuksien mukaan kurssille matkustettaisiin maitse lentämisen sijaan. Suomalainen tiimi tarttui haasteeseen, ja niinpä matkasimme junilla Turkuun ja tapasimme toisemme Turun satamassa, valmiina merimatkalle Tukholmaan. Sieltä menisimme suurnopeusjunalla Kööpenhaminaan ja lopulta Lundbyyn, joka on Avnø Oasis Ecovillagea lähinnä oleva juna-asema. Minulta matka kesti 23 tuntia, mutta kaiken kaikkiaan oli todella upeaa matkustaa hitaasti, maisemia (ja rautatie-asemia) katsellen.

Muutoksia ja kokemuksia

Viikko alkoi aurinkoisena ja ihana merituuli loi omaa tunnelmaansa. Opettajamme Jan ja Ruben opastivat meitä aluksi viikon käytännön asioissa, ja me 40 opiskelijaa otimme ensimmäiset askeleet ryhmänä.  Ensimmäisen päivän pääpaino oli tutustua kurssin tavoitteisiin, paikkaan ja toisiimme sekä pohtia, mitä kulttuuri oikeastaan on ja miten sitä voidaan luoda tietoisesti. Osallistujien omien projektien esittelujen iltaohjelma jäi lyhyeksi, koska kaikki olivat niin hirveän väsyneitä. Lisää esityksiä tehtäisiin toisena iltana.

Toinen päivä alkoi jo vähän virkeämmin. Aloitimme päivän aamupiirissä, liikuttelemme hieman kehoamme, kuuntelimme toisiamme ja katsoimme, täyttyivätkö kaikkien tarpeet. Jo toisena päivänä olimme huomanneet, että ihmisten käsityksissä tarpeista oli eroja – tarvitseeko joku kahvia? Tarvitseeko altistunut homeettoman huoneen? Onko tarve päästä Kööpenhaminaan katsomaan nähtävyyksiä? Tarvitseeko meidän tuntea olonsa turvalliseksi ja kuulluksi? Joitakin kysymyksiä, joihin ei oikeastaan saatu vastausta ainakaan heti toisena päivänä.

Ohjelma oli joka tapauksessa mielenkiintoinen, sillä opimme permakulttuurin perusteita, saimme tietoa erilaisista päätöksentekomenetelmistä, pohdimme rajoittavia uskomuksiamme ja aloitimme kolmivaiheisen työpajan, joka perustuu Gaia Educationin 4D-kehykseen, työpajalla ”Mitä on nyt”, jossa tarkasteltiin, millainen maailma on tänään. Monet käsitellyistä teemoista eivät olleet minulle uusia, mutta nautin siitä, että löysin niihin uusia näkökulmia ja opin Rubenilta ja Janilta myös, miten niitä voi opettaa aktiivisella tavalla.

Kolmantena päivänä kurssin opetussuunnitelma jatkui kurkistamalla sosiaalisen permakulttuurin vyöhykkeisiin ja sektoreihin sekä 4D Gaia -työpajan toisella osalla ”Minne haluamme mennä”. Iltapäivällä sukelsimme aiheeseen ”Mitä on viestintä”. Osallistujat oppivat hissuksiin tuntemaan toisensa paremmin ja jutustelu muuttui rennommaksi – lukuun ottamatta jännittyneitä aamupiirejä! 

Keskiviikko toi loistavaa tietoa ja Looby Macnamaran luomien Cultural emergence -työkalujen käytännön esimerkkejä. Ennen lounasta meillä oli Janin ohjaama mahtava pohdiskelumeditaatio. Ohjattujen visualisointien avulla siirsimme itsemme tulevaisuuteen, jossa keskustelimme tulevan sukupolven kanssa. Tämä itsetutkiskeluharjoitus sai meidät pohtimaan vastuutamme paremman maailman luomisessa, ja kyllä siinä monelle tippakin tuli linssiin.

Iltapäivä vietettiin rannalla meduusoja katsellen ja keskustellen. Mukava, aurinkoinen retki! 

​Mielenkiintoisia kohtaamisia

Viidenteen päivään mennessä oli kurssilla kehittynyt ikäviä jännitteitä, jotka johtuivat siitä, että joidenkin tämän kokemuksen jakavien ihmisten odotukset kurssista olivat ristiriidassa keskenään. Sattumalta päädyin sovittelemaan kahden ihmisen välillä, jotka olivat siihen mennessä menettäneet keskusteluyhteyden toisiinsa. Se oli vähän pelottavaa, mutta erittäin antoisaa ja varmasti mielenkiintoisempaa kuin luento, jonka missasin (ei sillä, että sekään olisi ollut tylsä), ja olin kiitollinen siitä, että pystyin auttamaan jonkin verran. Se ei ratkaissut mitään ongelmia lopullisesti, mutta helpotti tilannetta hieman.

Päivän kohokohta oli open space -tilaisuus, jossa annoin kahdelle hyvin kiinnostuneelle osallistujalle katsauksen Loobyn suunnitteluverkkoon! Toinen asia, jossa pystyin antamaan panokseni ja auttamaan hieman. Kun olin saanut tämän melko nopeasti päätökseen, liityin viittomakielen työpajaan, jonka piti Maurizio, viittomakielen opettaja Italiasta. Oli mahtavaa oppia viittomia ja saada inspiraatiota hänen ystävällisestä, selkeästä mutta hyvin eläväisestä opetustyylistään! 

Monipuolisesti loppuun saakka

Kuudes päivä alkoi rauhallisemmalla aamupiirillä ja jatkui luennolla auditoriossa. Rubenin johdolla tarkastelimme globaaleja kestävän kehityksen viitekehyksiä, mukaan lukien YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, ja tutustuimme tarkemmin EU:n Green Dealiin. Pohdimme pienryhmäkeskusteluissa, miten nämä tavoitteet voisivat kehittyä siten, että ne kattaisivat uudistavat periaatteet. 

Kun 4D Gaia -työpajat oli saatu päätökseen ”Sinun paikkasi muutoksessa” -työpajalla, otettiin käyttöön World cafe -työkalu. Se olikin tosi suosittu! Koska tunsin jo työkalun, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ohjaamaan pöytää, mikä oli hyvin palkitsevaa.

Iltapalaverien ja illallisen jälkeen teimme vihdoin toisen osan osallistujien hanke-esittelyistä, jotka olivat niin mielenkiintoisia! Sain myös tilaisuuden esitellä omat projektini Beyond Buckthornsin kotitilan ja Nordic Permaculture -nettisivut sekä projektin, jossa olen mukana: European Permaculture Network.

Viimeinen päivä oli täynnä palautetta ja kiitollisuutta. Keskustelimme, kirjoitimme ylös ja jaoimme seuraavat askeleemme ja unelmamme, mikä oli todella vaikutava kokemus. Siihen kuului myös paljon halauksia ja kyyneleitäkin. Sitten teippasimme paperit selkiimme ja kirjoitimme kurssitovereillemme ihania asioita heidän papereihinsa. Tämä hauska aktiviteetti päättyi villiin tanssijuhlaan, joka jatkui päivällisen jälkeen improvisoituna jammailuna soitinhuoneessa. Se oli mahtavaa!

Kotimatka alkoi lauantaiaamuna ja meni mukavasti noin 25 tunnissa. Kotona otin ensimmäiseksi päiväunet omassa sängyssäni.

Loppupohdinnat

Kuten mainittu, tämä matka ei ollut vailla haasteita. Kun erilaiset tarpeet ja kulttuurit kohtasivat toisiaan, syntyi jännitteitä ja yhteenottoja. Jälkikäteen tarkasteltuna nämä tilanteet olivat kuitenkin olennainen osa oppimisprosessia. Ne korostivat ihmisten erilaisten kielitaitojen, persoonallisuuksien, terveysongelmien ja neurodiversiteettien sekä vanhojen hyvien (sanattomien) odotusten kohtaamisen monimutkaisuutta. Ristiriidat korostivat avoimen vuoropuhelun ja ymmärryksen merkitystä, mutta myös sitä, miten tärkeää on olla menemättä mukaan toisten ihmisten negatiivisiin spiraaleihin. On mahdollista ymmärtää jotakin, mutta olla samanaikaisesti eri mieltä siitä.

Henkisen kasvun lisäksi Kristianen ja Avnø Oasis -yhteisön johtama kulinaarinen ulottuvuus rikastutti kokemustamme merkittävästi. Makrobioottiset ateriat olivat mielenkiintoisia, ja ne edistivät omalta osaltaan tietoisempaa kulutusta ja yhteyttä ympäristöön. 

Sain kurssilla useita hienoja ideoita ja oivalluksia, ja lisäksi opin paljon katsomalla opettajiamme Jania ja Rubenia sekä monia muita kurssille osallistuneita opettajia. Opin monia menetelmiä, jotka rikastuttavat omaa kouluttajamatkaani. Tämä kokemus vahvisti sitä, että muutos vaatii sekä yhteistyötä että itsetutkiskelua, ja se korosti sitä, miten tärkeää on sitoutua erilaisiin näkökulmiin matkalla kohti kulttuurista kehitystä.

Ja mitä kurssi olisikaan ollut ilman ihmisiä. Ihania yhteyksiä ja keskusteluja, ja ehkä jopa muutama orastava ystävyyssuhde. Paljon inspiraatiota ja näkemystä siitä, miten asioita voi tehdä monin eri tavoin ja mikä on tärkeää muille. Tämä syrjässä asuminen ei aina anna mahdollisuuksia kohdata niin monia ihmisiä ja varsinkaan jakaa heidän kanssaan niin syvällisiä ajatuksia ja unelmia kuin tällä kurssilla. Siitä olen syvästi kiitollinen.

Tekstin kirjoitti Lumia Huhdanpää-Jais. 
Alkuperäinen teksti englanniksi löytyy sivulta https://www.beyondbuckthorns.com/content/travel/reflecting-tools-cultural-change-course

---

​SKEY osallistuu aktiivisesti tällaisille EU-rahoitteisille kurssimatkoille Euroopan ekokyläverkostossa. Osa kursseista on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, ja osa kaiken ikäisille yli 18 -vuotiaille. Jos haluat pysyä kuulolla mahdollisuuksista päästä maailmalle, tilaa SKEY:n uutiskirje osoitteessa https://genfinland.weebly.com/tilaa-uutiskirje.html

Pauliina Helle

Tämä blogiteksti juhlistaa Keravan Kiertotalouskeskus Jalotuksen uutta roolia Suomen Siirtymäliikekeskuksena, eli Transition Hubina. 

– – –

Vuonna 2009 sain siirtymäkipinän. Osallistuin Helsingin Kumpulassa tiedotustilaisuuteen jossa Jupiter Cormier esitteli innostuneena Transition Town Movement -liikettä. Transition-aloitteissa ihmiset ryhtyvät naapurusto- ja kylätasolla luomaan pehmeää siirtymää toisenlaiseen elämäntapaan, joka ei riipu fossiilisista polttoaineista ja on ekologisesti kestävää sekä sosiaalisesti rikasta. Suomalaisittain   tämä  Siirtymäliike-nimellä kulkeva toimintamalli oli tullut Jupiterille tutuksi hänen opiskellessaan Iso-Britanniassa. Konsepti on sittemmin levinnyt maailmanlaajuiseksi kansanliikkeeksi. ​

Jupiter ei onnistunut juurruttamaan Siirtymäliikettä Suomeen 2000-luvun alkupuolella, mutta hänen kylvämänsä siemenet jäivät itämään. Nyt vuonna 2023, 14 vuotta myöhemmin, teen itse töitä Siirtymäliikkeen, ekokyläliikkeen ja permakulttuuriliikkeen eteen ECOLISE- organisaatiossa, Euroopan laajuisena verkostotyönä. Kypsyttelen myös hiljaisella tulella Kestävä Kylä Karjalohja -aloitetta kotipaikkakunnallani. Suomessa on tällä hetkellä yksi aktiivinen ja kansainväliselle siirtymäkartalle rekisteröity aloite Vaasassa. Nyt Keravan Kiertotalouskeskus Jalotus on hakenut Transition Hub -titteliä, eli kansallisen Siirtymäliikekeskuksen asemaa. Tätä tekstiä kirjoittaessani olen juuri ollut vierailulla Siirtymäliikkeen syntysijoilla Totnesissa ja rintakehässäni kutkuttaa innostus.

Saavuin Totnesiin kahden tuttavan kyydissä. Pysäköimme auton mäelle josta avautui ihastuttava näkymä 9000 asukkaan kaupungin ja kumpuilevan maaseutumaiseman ylle. Herttaisen ja ajattoman oloisen pikkukaupungin keskustan täyttävät tiuhasti lähekkäin rakennetut vaaleat kivitalot joiden väleissä kiemurtelee kivimuureja, kapeita kujia ja pieniä puistoalueita. Seuralaiseni tarkkailevat vilkkaan kylän ihmisvirtaa ja kysyvät toteavasti ”asuukohan täällä ainoastaan vaihtoehtoväkeä?”.

Myöhemmin tapaan teekupposen äärellä TTT:n eli Transition Town Totnesin koordinaattorin Guy Erlacher-Downingin. Guy on paljasjalkainen paikallinen ja hän on nähnyt kylän muutoksen Siirtymäliikkeen myötä. Kylästä on tullut ekologisesti kestävää ja yhteisöllisempää elämää etsivien brittien luvattu maa. Ainekset tällaiseen kehitykseen olivat jo kasassa ennen Siirtymäliikettä. Keskeisenä tekijänä tässä on ollut Totnesin laidalla sijaitseva Dartington Hall, joka on jo 1920-luvulta saakka toiminut progressiivisena koulutuskeskuksena ja jossa edelleen koulutetaan monipuolisesti taiteen ja ekologian osaajia. 

Siirtymäliikkeen syntytarina johtaa myös opiskelijoiden pariin, irlantilaiseen Kinsalen opistoon. Siirtymäliikkeen idea syntyi Kinsalessa erään permakulttuurin koulutusohjelman projektityön myötä. Siellä opettajana toiminut Rob Hopkins toi idean mukanaan kotiseudulleen Totnesiin. Guy vetää TTT:n toimiston hyllystä esiin paksun kirjan jonka kannessa lukee ”Energy Descent Plan” (“Energianvähennyssuunnitelma”) ja esittelee sitä minulle. Tätä nimeä käytettiin alunperin Transition Town -lähestymistavasta. Kirja on Rob Hopkinsin ja hänen oppilaidensa tekemä yksityiskohtainen paikallisen siirtymän suunnitelma, joka ei jäänyt pölyttymään hyllyyn vaan mullisti sekä Kinsalen että Totnesin tulevaisuuden ja synnytti maailmanlaajuisen ilmiön. Tällä hetkellä vastaavia siirtymä-aloitteita on verkoston rekisterissä reilusti yli tuhat ja niitä löytyy kaikilta mantereilta. 

Siirtymäliike ei innosta vain vaihtoehtoväkeä. Paikallistalouden, palveluiden ja sosiaalisen elämän vireyttä lisäävä paikallinen kehittäminen hyödyttää jokaista. Tämä on käsin kosketeltavaa Totnesissa, jonka pääkadun varrelta löytyy maaseudun keskellä olevaksi pikkukaupungiksi häkellyttävä määrä putiikkeja, ravintoloita, kahviloita, illanviettopaikkoja ja sosiaalisia tiloja. Hämmästys kasvaa kun perehtyy TTT:n paikallistoimintaan, joka sisältää mm. julkisia syötäviä puutarhoja, naapurustoaloitteita kuten työkalulainaamoja, yrittäjyysfoorumin, ekorakentamisen ja energiaremonttien opastusta, siirtymäkoulutusta, -näyttelyitä, -festivaaleja ja paljon muuta.

Guy suosittelee minulle vierailua Breweryyn, joka on kuulemma yksi kylän eläväisimpiä illanviettopaikkoja. Guyn silmät tuikkivat, kun hän kertoo kyseisen panimon tarinan. Kylän alkuperäisen energiasiirtymäsuunnitelman pohjatyönä käännettiin katse menneisyyteen: minkälaista paikallista tuotantoa kylässä oli aiemmin ja mikä on muuttunut? Alueen viljatuotanto oli edelleen aktiivista, mutta jyviä oli ryhdytty kuljettamaan satojen kilometrien päähän myllyyn ja jatkojalostukseen. Tuotteet ja tulot virtasivat kylän ulkopuolelle. Selvitys herätti kipinän vanhan myllyn käyttöönotosta sekä olutpanimon uudelleen avaamisesta. Nyt on päästy siihen että suuri osa viljasta jauhetaan jälleen paikallisesti, maltaat pannaan olueksi paikallisessa pienpanimossa ja juomia myydään paikallisvaluutalla panimopubissa, joka kokoaa kyläläisiä yhteen monipuolisen kulttuuritoiminnan äärelle. Panimopubissa voi nauttia muun muassa Pilates and Pint -illoista, joissa jumpataan ja juodaan olutta yhdessä. Paikallisvaluutan parhaimpina päivinä, eli kun käteisostot olivat vielä yleisiä, Totnes Pound kelpasi yli sadassa paikallisessa putiikissa ja sitä oli reilusti kierrossa. Paikallisvaluutalla on ollut merkittävä rooli Totnesin paikallistalouden vahvistumiselle.

Siirtymäliikkeen kaltainen yhteisöistä lähtevä paikalliskehittäminen sopii SKEY ry:n toimintakenttään hyvin. SKEY ry on edistänyt jo yli 20 vuotta sääntöjensä mukaisesti ”ekokylien ja muiden kestävään elämäntapaan pyrkivien yhteisöjen yhteistyötä”.  SKEY:n vahvuus on aina ollut elämäntapamuutoksista, yhteisöllisyydestä ja omavaraisuudesta kiinnostuneiden ihmisten yhteen tuominen ja erityisesti nuorten innostaminen. SKEY toimii ruohonjuuritason yhteyksien kutojana ja pitää myös yllä kansainvälistä vuorovaikutusta ekokyläverkostossa. Viime aikoina SKEY on käynyt keskusteluja Kiertotalouskeskus Jalotuksen kanssa, jonka profiili on sopivasti SKEY:tä täydentävä. Jalotus on helposti lähestyttävä kokeilukeskus yhteisöllisille ja arkisille kestävän elämäntavan ratkaisuille; paikka, josta niin yksityishenkilöt, naapurustot ja muut yhteisöt, kuin myös yhdistykset, yritykset ja julkisen sektorin toimijat voivat löytää ideoita ja tukea ekologisesti kestävän ja merkityksellisen arjen edistämiseen. Jalotus toimii paikallisesti mutta skaalaa oppejaan ympäri Suomen ja maailman. Jalotus on saanut nopeasti aseman, joka saa ihmisiä ympäri Suomen lähestymään heitä kysyen: Kuinka mekin voisimme tehdä ”jalotukset”? Siksi Jalotus onkin passeli Suomen viralliseksi, näkyväksi ja läpileikkaavaksi siirtymäliikekeskukseksi, joka tavoittaa laajasti eri kohderyhmiä. SKEY jatkaa yhteisöjen tukemista ruohonjuuritason rihmastona sekä ekokylien lipunkantajana. 

– – –

Vierailin Totnesissa osana SKEY:n CLIPS-yhteisövalmentajien koulutushanketta maaliskuussa 2023. Matkan rahoitti EU. 

TRANSLATION

A sustainable future is made at the local level – Siirtymäliike in Finland and the world

Pauliina Helle

This blog entry celebrates the new role of Kerava Kiertotalouskeskus Jalotus as Transition Hub in Finland.

– – –

In 2009, I got the transition spark. I participated in an information conference in Kumpula, Helsinki, where Jupiter Cormier enthusiastically presented the Transition Town Movement. In Transition initiatives, people at the neighborhood and village level set about creating a smooth transition to a different way of life that does not depend on fossil fuels and is ecologically sustainable and socially rich. In Finnish terms, this operating model known as Siirtymäliike had become familiar to Jupiter while he was studying in Great Britain. The concept has since spread into a global popular movement.

Jupiter did not succeed in rooting the Transition Movement in Finland in the early 2000s, but the seeds he sowed continued to germinate. Now in 2023, 14 years later, I myself work for the Transition movement, the ecovillage movement and the permaculture movement in the ECOLISE organization, as a Europe-wide network. I am also preparing the Sustainable Village Karjalohja initiative in my home town with a quiet fire. In Finland, there is currently one active initiative registered on the international transition map in Vaasa. Now Kerava Kiertotalouskeskus Jalotus has applied for the Transition Hub title, i.e. the status of the national Transition Center. As I write this text, I have just visited the birthplace of the Transition Movement in Totnes, and my chest is tickling with enthusiasm.

I arrived in Totnes with two friends. We parked the car on the hill from which a lovely view opened over the city of 9000 inhabitants and the rolling countryside. The hearty and timeless center of the small town is filled with pale stone houses built close together, with stone walls, narrow alleys and small park areas winding between them. My companions observe the flow of people in the lively village and ask, ”do only alternative people live here?”.

Later, over a cup of tea, I meet Guy Erlacher-Downing, coordinator of Transition Town Totnes, TTT. Guy is a barefoot local and he has seen the village change with the Transition Movement. The village has become the promised land of British people looking for an ecologically sustainable and more communal life. The ingredients for this kind of development were already in place before the Transition Movement. A key factor in this has been Dartington Hall, located on the edge of Totnes, which has operated as a progressive educational center since the 1920s, and where experts in the arts and ecology are still being trained in a wide range of ways.

The birth story of the transition movement also leads to a pair of students, the Irish Kinsale college. The idea for the transition movement was born in Kinsale through the project work of a permaculture training program. Rob Hopkins, who worked as a teacher there, brought the idea with him to his hometown of Totnes. Guy pulls out a thick book from the shelf in TTT’s office, the cover of which reads ”Energy Descent Action Plan” (”Energianvähennyssinnälä”) and presents it to me. This name was originally used for the Transition Town approach. The book is a detailed local transition plan by Rob Hopkins and his students that didn’t sit on a dusty shelf but revolutionized the future of both Kinsale and Totnes and spawned a global phenomenon. At the moment, there are well over a thousand similar transition initiatives in the network’s register and they can be found on all continents.

The transition movement does not only excite the alternative crowd. Local development that boosts the local economy, services and social life benefits everyone. This is palpable in Totnes, where along the main street you can find a bewildering number of boutiques, restaurants, cafes, nightspots and social spaces for a small town in the middle of the countryside. The astonishment increases when you familiarize yourself with TTT’s local activities, which include e.g. public edible gardens, neighborhood initiatives such as tool loans, entrepreneurship forum, guidance on eco-building and energy renovations, transition training, exhibitions, festivals and much more.

Guy recommends me a visit to the Brewery, which is said to be one of the liveliest night spots in the village. Guy’s eyes twinkle as he tells the story of that brewery. As the groundwork for the village’s original energy transition plan, we turned our gaze to the past: what kind of local production was there before and what has changed? Grain production in the area was still active, but the grain had started to be transported hundreds of kilometers away to the mill and further processing. Products and income flowed outside the village. The investigation sparked the commissioning of the old mill and the reopening of the brewery. Now it has come to the point that a large part of the grain is milled locally again, the malt is made into beer in a local small brewery and drinks are sold in the local currency in the brewery pub, which brings together the villagers for diverse cultural activities. In the brewery pub, you can enjoy, among other things, Pilates and Pint evenings, where you hang out and drink beer together. In the heyday of the local currency, i.e. when cash purchases were still common, the Totnes Pound was good in more than a hundred local boutiques and was in wide circulation. The local currency has played a significant role in strengthening Totnes’ local economy. The local currency sparked from investigating the history of Totnes, realising that a local currency ‘the Totnes Pound’ once played an integral part in the community’s economy. This was reimagined by TTT early on, and for many years acted as a means of resourcing localisation and livelihoods. Unfortunately for multiple reasons (including the movement towards a cashless economy), the Totnes Pound was stopped, although multiple communities across the UK and world who were inspired continue to use local currencies in different ways. 

Community-based local development like the transition movement fits SKEY ry’s field of activity well. For more than 20 years, SKEY ry has promoted ”the cooperation of eco-villages and other communities striving for a sustainable lifestyle” according to its rules. SKEY’s strength has always been bringing people interested in lifestyle changes, community and self-reliance together, and especially inspiring young people. SKEY acts as a weaver of grassroots connections and also maintains international interaction in the ecovillage network. Recently, SKEY has been in talks with Kiertotalouskeskus Jalotus, whose profile is suitably complementary to SKEY’s. Jalotus is an easily accessible experimental center for communal and everyday sustainable lifestyle solutions; a place where individuals, Neighborhoods and other communities, as well as associations, companies and public sector actors can find ideas and support for the promotion of an ecologically sustainable and meaningful everyday life. Jalotus operates locally but scales its lessons around Finland and the world. Jalotus has quickly gained a status that makes people from all over Finland approach them and ask: How could we do ”jalotus” too? That’s why Jalotus is the perfect match for Finland’s official, visible and cross-cutting transition business center, which reaches a wide range of different target groups. SKEY continues to support communities as a grassroots network and as the flag bearer of ecovillages.

– – –

I visited Totnes as part of SKEY’s CLIPS community coaches training project in March 2023. The trip was funded by the EU.

Saavuin viileään Suomeen Ecovillage Design Education -kurssilta auringon lämmittämältä Ibizalta Huhtikuun lopulla. Haikea tunnetila, täynnä uutta tietoa, epätoivoa ja ymmärrystä maailmaa kohtaan. Tahtotila tuoda oma korteni kekoon kohti parempaa maailmaa.

EDE on täynnä käytännön harjoituksia 4 kestävyyden osa-alueelta: Sosiaalinen, Ekologinen, Taloudellinen ja Maailmankatsomus. Ecovillage Design Education tarjoaa kaiken ikäisille osallistujille tietoa ja käytännön taitoja suunnitella uuden ajan yhteiskuntaa, joka käyttää energiaa ja materiaaleja kestävämmin, jakaa vaurautta oikeudenmukaisesti, pyrkii eliminoimaan jätteen käsitteen ja jossa voimme elää mukavammin toistemme kanssa.

​Kurssin osallistujista tulee kestävän kehityksen suunnittelijoita, jotka ottavat aktiivisen roolin nykyisten yhteisönsä, instituutioiden ja naapurustojen siirtymisessä kohti kestävämpää tuotanto- ja kulutustottumuksia sekä iloisempaan, rakentavampaan ja terveellisempään elämään.

Pienessä 6 hengen ryhmässä koettiin värikäs neljän viikon matka useiden kokemusten läpi sisältäen naurut, risut ja ruusut. Vietimme suurimman osan kurssin ajasta ryhmän kanssa yhdessä ja se toikin pintaan useita ryhmäprosesseja konflikteista kannustaviin huomionosoituksiin. Yhden henkilön vaikutus on huomattava näin pienessä ryhmässä. Tämä antoi tilaisuuden asettaa käytäntöön kurssilla opittuja sosiaalisen osa-alueen menetelmiä ryhmän omiin prosesseihin. Kokeneiden fasilitaattorien tuella haasteita oli helppo ja turvallista käydä läpi. Kurssin ryhmäprosessit toimivatkin eräänlaisena harjoituskenttänä jokaisen omaa yhteisöelämää varten.

Sosiaalisen kestävyyden aiheita olivat mm: johtaminen, konfliktien ratkaisu, päätöksenteko-työkalut, fasilitointi, muutoksenhallinta, ryhmän rakennusmenetelmät, ryhmässä jakamisen menetelmät, kommunikaatiotaidot: esiintymistaidot, puheen pitäminen, syvällinen kuuntelu ja tarinankerronta. Sosiaalisen viikon fasilitaattorina toimi Damanhurin Macaco Tamerice. Kurssilla opitut sosiaalisen kestävyyden menetelmät tarjoavat monia työkaluja selkeään jäsennettyyn ongelmanratkaisuun erilaisissa tilanteissa joita ilmenee muiden ihmisten kanssa jokapäiväisessä elämässä.

Kurssin toisella viikolla siirryimme ekologisen kestävyyden pariin. Ekologisella viikolla aiheina olivat mm. permakulttuurin periaatteita, biorakentaminen, jätehuolto, vesihuolto, uusiutuvat energiaratkaisut, uudistava maatalous, paikallinen elintarvikehuolto ja kompostin rakentaminen. Teorian lisäksi viikolla oli myös paljon käytännön harjoittelua: Tutustuimme paikallisiin rakennusmateriaaleihin, rakensimme kompostin, vedensuodatusjärjestelmän ja puutarhapenkin paikalliselle kurssialueelle. Viikon aikana kävimme myös eri ekologisilla rakennustyömailla ja tutustuimme paikallisiin ekoyhteisöihin. Ekologisen viikon fasilitoi paikallinen Marcos Tur.

​Taloudellisen viikon luennot keskittyivät omaan suhteeseen rahaan, kapitalismiin, kiertotalouteen, kryptovaluuttaan, varainkeruuseen sekä saimme esimerkkejä talousjärjestelmistä eri ekokylissä. Viikon fasilitoija Jashana Kippert toi mukanaan useita uskomattomia tarinoita tasavertaisuudesta ja kolonialismin vaikutuksesta nykyisen maailman taloudelliseen tilanteeseen. Talous-viikko oli hyvin kriittisesti herättelevä nykyistä talousjärjestelmää kohtaan sekä inspiroi kohti uusia kestävämpiä, tasavertaisia ratkaisuja.

 Kurssilta jäi käteen paljon tietotaitoa, hyvät ihmissuhteet, kirkkaampi kuva itsestäni; haasteista ja vahvuuksistani. Opin, että saan tulla enemmän näkyväksi ja nähdyksi ryhmässä, epätäydellisyyteni on riittävää, virheistä saan anteeksi, heittäytyminen riskeihin on se mikä ruokkii päivääni ja joistain asioista en tiedä vielä mitään ja se on OK! Löysin itsestäni kyvyn ottaa johtajuutta sitä vaativissa tilanteissa, huolehtivani ryhmän jäsenistä, sekä tuovan rauhaa ympärilleni. Jatkan matkaani itsevarmempana ja viisaampana kuin 4 viikkoa aiemmin ennen kurssin alkua.

​Suosittelen EDE -kurssia ekokylistä, yhteisöllisyydestä ja kestävästä elämäntavasta kiinnostuneille. Neljän viikon aikana pääset sukeltamaan syvälle kestävyyden neljän osa-alueen pariin. Saat kurssilta varmasti uutta tietoa, ideoita, pätevyyttä ja rohkaisua omiin projekteihisi sekä kannustavia ihmissuhteita!

Kannustavin kiitoksin, Jasper Keus

Täältä Ekokyläverkoston EDE -kurssit: https://www.programmes.gaiaeducation.uk/all-edes

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä. 
Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus

Idea reissun takana: 

Matkasin sydäntalvella etelään osana SKEY:n CLIPS-työryhmän Erasmus+ liikkuvuushanketta. Osallistuin Lissabonin lähellä, Arrábidan luonnonpuiston kupeessa 9 päivää kestävään tanssitapahtumaan. Yhdeksän päivää koostuivat teemoista: contemporary movement, contact improvisation, instant composition, urban dances & somatics.

Olen elämäni varrella tehnyt paljon omaa tutkimusmatkaa keholliseen läsnäoloon, tunteisiin, tantraan, ja toisaalta yhteisöllisyyteen ja permakulttuuriin. Halusin tutkia juuri kehollisuutta ja somatiikkaa suhteessa yhteisöllisyyteen, koska haluan luoda siltaa myös itsessäni näiden kahden maailman välille. Samalla tiedän luovani siltaa paremmalle ymmärrykselle ihmisyydestä.

Rakastan tanssia, mutta en tiennyt oikeastaan yhtään, mitä odottaa tanssi-gatheringiltä. Edes kaikki yllä mainituista teemoista eivät soittaneet kelloja. Googletin, mitä ”instant composition” tarkoittaa: 

”–an opportunity to find the stories waiting to be told in each specific moment.
It’s the practice of learning to listen to space, movement, an object, music, the state of oneself, and allowing it to lead them into the creation of a piece instantaneously. It’s a constant dialogue between the performer and everything around them.” *

Ajatus on kiehtova. Keho on joka tapauksessa jatkuvassa suhteessa ympäristöönsä, se reagoi muihin ihmisiin ja tilanteisiin. Miten tällainen tietoinen kehon ja ympäristön dialogin tukeminen voisi olla syventävänä ja inhimillistävänä voimana yhteisöissä? Tasapainona mielen tason keskustelulle ja yhteyksille?

Arrábida Dance Labs järjestettiin nyt 22. kertaa, ja nyt teemana oli ”celebrating diversity”. Tervetulokirjeessä ja saapuessa meille sanottiin, että tapahtuman ajan luomme yhdessä tilapäisen yhteisön. Näin tietenkin tässä siis hienon tilaisuuden tutkia somatiikkaa ja yhteisöllisyyttä.

Puhun tässä kirjoituksessa paljon kontakti-improvisaatiosta, joten jos laji ei ole tuttu, käy vaikka täällä lukemassa siitä lisää .

Reissun antia:
​
Ensinnäkin sanottakoon, että niin kauan kuin olen tiennyt kontakti-improvisaatiosta, olen jännittänyt sitä. Siinä on ollut jotain hämmentävää, en ole ollut varma osaanko oleellisia liikkeitä, joita minulta odotetaan, ja kuitenkin lajin nimi viittaa improvisaatioon. Arrábidassa ensimmäisenä iltana ohjelma alkoi kontakti-impro-esityksellä, johon ensin osallistui paikalla olevia (ammatti-)tanssijoita, ja hiljalleen kaikkia muitakin kutsuttiin liittymään mukaan. Minulle alkoi valjeta, että olen tullut tapahtumaan, johon osallistuu nimenomaan ”kontsu” -harrastajia. Olin ainoa joka jäi istumaan yksin seinän viereen. Itkin ja tunsin olevani täysin ulkopuolinen. Asiaa ei auttanut, että ryhmä oli todella suuri, enimmillään kai n. 60 henkeä, ja omien kokemusten jakamiselle yhteisesti ei varsinaisesti ollut aikaa. Alku takkusi myös siksi, että kurssipaikan sisäilma oli minulle hankalaa hengittää, jonka vuoksi päädyin nukkumaan kosteaan ja kylmään telttaan 🙂

Olin kuitenkin tullut tänne avamaan mieltäni, oppimaan ja tarkkailemaan, joten en lannistunut haasteesta. Lähdin aamuisin yksin ennen auringonnousua pitkille kävelyille kauniiseen ympäröivään luontoon. Oma aika vahvisti minua pysymään läsnä itselleni ja muille päivän mittaan. Päivät olivat ihanalla sekä haastavalla tapaa todella fyysisiä, paljon liikettä, ja paljon myös kehollista läheisyyttä muiden kanssa tanssilattialla aikaisesta aamusta myöhään iltaan.

Suurin kysymys minulle heräsi juurikin havainnosta, että olemme todella läheisesti tekemisissä, ja kontakti-improvisaatio haastaa suoraan näkemään omia sosiaalisia käyttäytymismalleja laajemminkin elämässä, ja kuitenkaan itse ryhmäytymiselle tai kokemusten jakamiselle ei oltu järjestetty ainakaan minun nähdäkseni tilaa. Tapahtuman järjestäjä huomauttikin yhdessä puheenvuorossaan, että tämä ei ole terapiaa, vaan olemme täällä tanssimassa.

Kunnioitan järjestäjien päätöstä luoda omannäköisensä tapahtuma, ja silti minulle heräsi kaipuu kokonaisvaltaisempaan ihmisyyden kohtaamiseen ja tutkiskeluun. Varsinkin koska tunnistin selkeästi itsessäni ja muissa, miten paljon kehon kanssa työskentely, kosketus ja liike tuo pinnalle, kuinka monia tunteita ja ajatuksia nousee näkyväksi lihasmuistista ja faskioista. Joku ajatus siitä, että terapeuttista potentiaalia menee hukkaan, kun käytettävissä olisi kuitenkin huikeat 9 päivää.

Minulle tuli monesti olo, että ihminen on tosi paljaana astuessaan improvisoidusti tanssilattialle, varsinkin silloin kun monet muut katsovat. Joku ottaa siinä suojakseen jonkin roolin tai feikatun tunteen. Joku menee lukkoon. Joku koittaa pysyä läsnä vaikka ei olisikaan varma mikä on tarpeeksi hyvää, viihdyttävää, kaunista tai aitoa. Siinä on jotain tosi inhimillistä, saada todistaa toisen ihmisen matkaa vain kehon kieltä katsoen.

Toivon löytäväni yhdistyksen tapaamisissa hyviä hetkiä tuoda jotakin reissussa mieleen painunutta, sekä jotain aiempaa osaamistani yhteiseksi inspiraatioksi. Näen todella paljon potentiaalia tietoisessa kehollisen läsnäolon yhdistämisessä ideologiseen ja rationaaliseen työskentelyyn. Hermosto rauhoittuu kun huomio palaa yksinkertaisuuteen, hengitykseen, liikkeeseen ja kosketukseen. Uskon, että ihmisillä, jotka jakavat tärkeitä arvoja, samoja tiloja, työtehtäviä ja tämän kaiken lisäksi vielä aitoja hetkiä tanssilattialla tai muissa kehollisissa harjoituksissa, on hienot mahdollisuudet kanssaelää ymmärryksessä ja hyväksynnässä.

Haluan myös sanoa EU-rahoituksesta sanasen. Minulla oli todella kiitollinen olo siitä, että sain lähteä tälle matkalle täydellisen taloudellisesti tuettuna. Huomasin, että kun tiesin perusasiat tulevan katetuksi rahoituksesta, minusta tuntui että minulla on paljon mistä antaa muille. Annoin jokaiselle katumuusikolle kolikoita, jokaiselle, joka tuli kertomaan minulle, että tarvitsee rahaa ruokaan. Tarjosin kavereille kahvilassa. Kun on itsellä tarpeeksi, herää todella helposti halu antaa eteenpäin. Samalla minulla oli olo, että otan tämän tilaisuuden mielelläni vastaan palkkiona niistä vapaaehtoistunneista, joita omistautumisen ilosta annan yhdistykselle.

Kiitos <3
​Pari harjoitusta, jotka jäivät päällimmäisenä muistiin:
​
Kokemisen jakamista

Parin kanssa otetaan yhteys. Yksi sulkee silmät ja laittaa käden toisen selkään, lapaluiden välimaastoon. Kun näkevä pari tuntee, että yhteys on rakennettu, hän lähtee liikkelle ja kokee ympäristöään omalla tavallaan. Tähän ei ole mitään ohjeistusta kuinka kokeminen pitää tehdä. Koe, näe, kuule, tunne ja anna oman kokemuksesi välittyä parillesi, joka seuraa sinua sokkona. Aikaa oli n. 20 min yhdelle kokemuskierrokselle, ja sitten vaihdettiin rooleja parin kanssa.
​
Olen tottunut sellaisiin luottamusharjoituksiin, joissa yksi on silmät kiinni, ja toinen kuljettaa suojellen ja pehmustaen tietä sokkona kulkevalle. Tämä oli erilaista. En kokenut että minun tarvitsee mitenkään paapoa sokkona kulkevaa, koska tuntui kuin olisimme yhtä, sitä on ehkä vaikea selittää sanoin, mutta tuntui todella että hän näki ja koki minun kauttani, jolloin minun ei erikseen tarvinnut huomioida hänen menoaan.

Oli ihan ihmeellistä saada niin täydellisen todellinen kokemus siitä, että toinen kokee aivan sitä mitä minä koen. Olin myös itse erityisen läsnä kaikelle ympärilläni koska jaettu ilo on suurempi. Näin joidenkin eläimien hassun hetken, ja aloin nauraa, ja kokemani välittyi parilleni. Otin omaan tyyliini runsaasti aikaa vaan paikallaan ollen ja aistien. Yleensä sellaisessa hetkessä alkaisin huolestua, että joko toinen haluaa jatkaa matkaa, onko hänestä vaan tylsää olla tekemättä mitään. Mutta nyt minusta oli ihanaa saada välittää toiselle, miten minä koen maailmaa. Ja toisinpäin. Kun seurasin pariani itse sokkona, niin minusta tuntui todella että sain olla hetken hänen saappaissaan, liikkua kuten hän liikkuu, kohdata maailma aivan erilaisella rytmillä ja tyylillä.

Repeat – release – flow

Kolmen ryhmissä tanssitaan improvisoiden niin, että kaksi tanssii, ja yksi on ikäänkuin kapellimestari, jolla on käytettävissä kolme ohjeistusta vapaavalintaisesti:
Repeat: toistakaa tuo mitä juuri teitte
Release: päästäkää kokonaan irti kaikesta tekemisestä
Flow: antakaa liikkeen virrata vapaasti

Tämä harjoitus oli minulle ihana esimerkki siitä, miten selkeät raamit ja rajat voivat tuoda suurta vapautumista ja uskallusta luoda hetkessä, antaa kaiken vaan tapahtua. Antautua toisen ohjaukseen. Jokainen oli vuorollaan kapellimestari, ja ainakin meidän ryhmässä oli selkeää, että kapellimestari oli yhtä yhteydessä tanssijoihin, kuin tanssijat toisiinsa. Hän lempeästi ja lujasti tuki tanssijoiden liikettä. Olimme todella liikuttuneita ryhmäläisteni kanssa jokaisesta asetelmasta. Nämä kaksi ihmistä tuntuivat sillä hetkellä erityisen läheisiltä, ja edelleen koen että se, että jaoimme niin kauniin tilan yhdessä, säilyy muistijälkenä minussa heistä.

Nuppu toimii SKEY:ssä hankevastaavana koordinoiden yhdistyksen kansainvälisiä hankekumppanuuksia.

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus

Olen aina pitänyt maailmankuvaani tieteellisenä. Pidän edelleen. Koen sen veren perintönä. Ihmisen teonsana on ihmettely. Suomen kansan vanhojen runojen mukaan ihminen on täällä ”Otavaista oppimassa, tähtiä tähyämässä” – olemme tutkimassa ja oppimassa. Sitähän tiede tekee.
​
Ugrilainen, tietäjyyteen perustuva, siis tieteellinen maailmankuva ei estä minua haltioitumasta, saamasta yhteyttä maailmankaikkeuden korkeampiin, meille käsittämättömiin voimiin. Mitään yliluonnollista ei ole. On luonnollista, että kaikkeudella on mieli. Joskus voimme saada siitä aavistuksia.​

Selma Kilpi kirjoittaa Ananda Gaorin juhlateltassa viiriin yhteisessä meditaatiossa saamaansa Ikikaiku-trokeen uutta säettä: ”Henki kantaa kaikuansa”. Etualalla Robert Hall. (Kuva:   Tamara Mahomedova)

Minun aavistuksen hetkeni kytkeytyvät kiinteästi kokonaisvaltaista kestävyyttä tavoittelevien verkostojen kokoontumisiin, kuten  kansainvälisen ekokyläverkoston ja myös Skey:n tapahtumiin. Suurimmat oivalluksen hetket ovat tapahtuneet tai saaneet innoituksensa tilanteissa, joissa maailmaa katsotaan yhdessä muiden lineaarisen kehitysuskon  ulkopuolelle hypänneitten kanssa.

Tuorein korkeamman  voiman aavistuksen hetkistä tapahtui Skey ry:n pikkujoulutapahtumassa Keuruulla joulukuussa. Se kytki johdonmukaiseksi ketjuksi myös kaikki aikaisemmat kokemukseni ekokyläliikkeen  kansainvälisissä kokoontumisissa.

Kotoa lähteissä nappasin pimeästä huoneesta iltalukemiseksi  käsikopelolla yhden niteen lukemattomien kirjojen pinosta. Matkaan tarttui viime kesän GEN-konferensissa lahjaksi saamani Manitonquat: ”The Original Instructions”. Lahjan antaja oli kirjan kirjoittajan, puhepiiritekniikoita tunnetuksi tehneen Medicine Storyn leski, Ellika. Halusin ostaa kirjan, mutta Ellika halusi antaa sen minulle lahjaksi. Hän kertoi nähneensä ja kuulleensa minua edellisenä päivänä Dougald Hinen luotsaamassa piirissä. Ellikan mukaan hänestä näytti, että huoneeseen tuli lisää valoa joka kerta kun avasin suuni. Olin tullut nähdyksi ja kuulluksi.

Se, mitä piirissä puhuin oli Viron Lilleorussa pidetyn GEN-konferenssin avajaistilaisuutta odotellessa syntynyt oivallus. Olin ajautunut keskusteluun vieressäni istuneen saksalaisnaisen kanssa. Päädyimme pohtimaan, miten voisimme korvata eri tulivoimien harhaanjohtavat nimitykset ”maskuliininen ja feminiinin energia”. Olimme yhtä mieltä siitä, että kyse ei ole mistään miehisestä tai naisellisesta, vaan kahdesta erilaisesta voimasta, joiden tasapainotilassa ihmisyys saavutetaan. Harhaanjohtavien termien käyttö aiheuttaa turhaa syyllistämistä, syyllistymistä ja suurta kärsimystä. Voimien epätasapaino johtaa aina väkivaltaan riippumatta sen laadusta tai epätasapainoisen sukupuolesta. 

Päädyin ehdottamaan termejä suunta (direction) ja yhteys (connection). Ihmisyyden toteuttaminen edellyttää, että minulla on suunta, jota kaiken aikaan tarkistan pysymällä yhteydessä itseeni ja kaikkeuteen ympärilläni. Lilleorun konferenssista lähtien olen järjestelmällisesti käyttänyt nimityksiä suuntavoima ja yhteysvoima. Tässä valossa kerroin kesällä 2022 Ananda Gaorissa pidetyn GEN-konferenssin piirille myös tarinan Sammon ryöstöstä.

No, Skey:n pikkujoulutapahtuman tervetulopiirin jälkeen Keuruun ekokylän ylle laskeutui yö, ja minä kaivaudun makuupussiini kivitalon toisen kerroksen huoneessa. Avasin kirjan. Manitonquat kuvaili, miten Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen heimot tarinoissaan yhdistävät perusvoimat – tulen, maan, ilman ja veden – ilmansuuntiin ja vuodenaikoihin. Olin löytämättä etsinyt tätä tietoa toisaalta. Nyt, kun se oli edessäni, järkytyin. Sitten huvituin. Tulkitessani Suomen kansan vanhojen runojen myyttejä metsäelämästä käsin, olin päätynyt hyvin samanlaisiin rakennelmiin. Tietenkin! Enhän minä ole niitä keksinyt,  maailmankaikkeuden rakenteita.

Metsäelämä on sellaista, että kirjoja ehtii lukemaan harvakseltaan. Yleensä vain talviaikaan. New age -tyyppinen kirjallisuus on minulle yleensä aivan liiaksi irti maasta. Harvoin jaksan sellaista. En siis ollut missään  kirjallisessa lähteessä törmännyt näihin ajatuksiin aikaisemmin. Vähän värisytti ennen kokematon ajatuksellinen yhteys. Siitä juohduin muistelemaan, että olen osallistunut GEN (Global Ecovillage Network) konferensseihin nyt neljä kertaa, ja kas, pystyin helposti kuvittelemaan, että niistä päällimmäiseksi jääneet oivallukset kytkeytyvät perusvoimiin samassa järjestyksessä, jossa ne maailmankaikkeuden kiertoliikkeissäkin toistuvat: tuli, maa, ilma ja vesi.

Kytken perusvoimat kestävyyden lajeihin siten, että tuli edustaa elon ja toimeentulon eli talouden kestävyyttä (ekonominen), maa elonkirjon kestävyyttä (ekologinen), ilma yhteyksien kestävyyttä (sosiaalinen) ja vesi tarinallisuuden kestävyyttä (kulttuurinen).
​
Unkarin Krishna Valleyssä 2012 järjestetyssä GEN-konferenssissa suurimman vaikutuksen minuun teki talousguruksi noussut itävaltalainen kielitieteiljä ja tanssija Christian Felber, jonka teoksen ”Common Welfare Economy” Aino Assmuth sittemmin ansiokkaasti suomensi nimellä ”Näkyvä käsi”. Felber jätti minuun pysyvän kiinnostuksen toimeentulon kestävyyden kysymyksiin. Tulta siis!

Seuraava GEN-konferenssikokemukseni oli 2015 Skotlannin Findhorn, jonka elämään asettauduin takaoven kautta työskentelemällä ensin jonkin aikaa vapaaehtoisena puutarhatyöntekijänä. Christian Lankisen työpaja avasi näkymän planeettaa kietovaan viisauden verkostoon eli sienirihmastoihin. Telluksen elollisuuden ymmärtämystä syvensivät ekokylän pitkäaikaisen asukkaan, Micaela Aminoffin kanssa vietetyt haastattelutuokiot. Terra preta oli ennestään tuttu käsitteenä, mutta Declan Kennedyn ja Achim Eckerin työpajassa innostuin kotikokeiluihin.

Findhornissa sai muodon myös se, miten minun maallinen olemukseni kertoo perusvoimien tarinaa myyttisiä runoja laulamalla. Opin, että luja kytkös maahan   on estänyt näkemästä ja tasapainottamasta muita voimia. Kaivauduin kuopastani maan kamaralle ihmettelemään ilmaa ja vettä.

Lilleorussa 2018 keskiössä olivat eliöiden ja voimien väliset suhteet, joista yksi lopputulema oli edellä kerrottu oivallus voimien laaduista. Ilma on voimista ja hiukkasista tunnelmiin kaikkea sitä, mikä meidän elollisten välillä liikkuu.

GEN-konferenssissa 2022 Dougald Hinen tarina mykisti yleisön kyyneliin. Lavalla myös miimikkko Nicoletta.  (Kuva:  Tamara Mahomedova)

Viime kesän GEN-konferenssi järjestettiin Tanskassa Ananda Gaorin yhteisössä. Konferenssin ylivoimaisesti vaikuttavimmaksi kokemukseksi nousi tarinankertoja Dougald Hinen puheenvuoro torstaipäivän avausseremoniassa. Olin ennakkoon päättänyt, että aamupäivän huilaisin itseäni huoltaen, mutta toisin kävi. Hinen väkevän tarinan johdattelemana päädyin puhepiiriin. Dougald Hine vahvisti ymmärrystäni tarinallisuuden tärkeydestä. Kertomuksemme virtaa. Se, mitä kerron, on minulle totta nyt. Huomenna kerron uutta tarinaa. Se, joka väittää tarinaansa totuudeksi, valehtelee. Myös itselleen. Aina.

Ananda Gaorin GEN-kokoontuminen huipentui täydenkuun seremoniaan. (Kuva:   Aleksander MacKenzie)

Nyt olen tyytyväinen, että osasin ottaa vastaan Ellikan lahjan. En tyrkyttänyt arvottomia seteleitäni arvokkaan lahjan vastineeksi. Kenties kaikki on sattumaa, mutta se ei poista haltioitumisen tunnetta, joka voi muuttaa elämän suunnan. Se on todellista.

*Otsikon lainaus viittaa Väinö Linnan “Tuntematon sotilas” -romaanin repliikkiin, jossa  alikersantti Mäkilä viime sanoikseen toteaa hevoselleen: “Älä pelkää! Mennähän rauhas. Ei s’oo ihmises. S’oon suuremmas käres.” Lausahdus on jäänyt elämään kansan suussa muodossa “S’oon korkeemmas käres” mahdollisesti Edvin Laineen elokuvaversion vaikutuksesta.

Selma Kilpi
​
Kirjoittaja omistautuu kokonaisvaltaiselle kestävyydelle Jämsänkosken Haaviston kylän Tärkkilässä ja kirjoittaa parhaillaan omistautujan käsikirjaa.
Matka GEN-kokoontumiseen 2022 Tanskan Ananda Gaorissa toteutui Skey:n CLIPS-työryhmän EU:n Erasmus+ liikkuvuushankkeen turvin.

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus.

Tämän tekstin kirjoittaminen tuntuu minusta tällä hetkellä vielä hyvin vaikealta. Kokemus on edelleen tuore, hyvin henkilökohtainen, intensiivisen transformoiva ja koskettava. Se kuitenkin on minun yhdeksän päivän kasvunmatkani 40-vuotiaasta ekokylästä Portugalin syrjäseudulta. Aika tuskin tekee matkastani  vähemmän mullistavaa minulle, joten yritän jäsentää kokemaani pala palalta jaettavaan muotoon.

Aikani Tamerassa tarjosi minulle vastauksia monella eri tasolla jopa kysymyksiin, joita en olisi osannut  esittää. Jo sinne mennessäni koin, että saatan olla kurkistamassa sellaisen kulttuurisen verhon taakse, minne en ole aikaisemmin kurkistanut. Näin koen myös käyneen, ja kun muutamme kulttuuria, jossa elämme, myös me muutumme. Matka sysäsi minua siis eteenpäin henkilökohtaisella muutoksenpolulla, joka toivottavasti vie kohti rauhanomaisempaa kestävää yhteiseloa ihmisten ja muiden elollisten kesken.

Tameran aluetta koristivat monet taideteokset, ja alueella oli useita poliittisia ja syvällisiä  mietelauseita.

Tamera kutsuu itseään rauhan tutkimuskeskukseksi ja sen ohjaavana kysymyksenä on ollut jo 40 vuotta:  Kuinka ihmiset voisivat jälleen elää eheänä yhteisönä? Tämä lienee yhdistävä kysymys monille  ekokylissä asumisesta haaveileville ihmisille, ja siksi voikin olla mielenkiintoista tietää, mitä he ovat  oppineet matkansa varrella.

Tapahtuma, johon osallistuin, oli johdantokurssi Tameran toimintaan, erityispainotuksena rakkaus ja seksuaalisuus. Viikon aikana tutustuimme Tameran 156ha:n alueeseen, sen historiaan, ekologiaan, lasten kasvatukseen, sosiaaliseen kulttuuriin ja ”rakkauskouluun”. Saimme kuulla paljon henkilökohtaisia tarinoita yhteisön asukkaiden elämästä, ihmissuhteista ja henkisestä ulottuvuudesta heidän luontosuhteessaan sekä globaalista rauhantyöstä, jota he tekevät. Pääsimme osallistumaan viikoittaisiin rituaaleihin kuten sunnuntain Matineaan, Poliittiseen Ashramiin ja Voiman Kehään ”Ring of Power”.  Kuulimme paljon forum-työskentelystä, joka on yksi tärkeimpiä sosiaalisia työkaluja yhteisössä, joskaan emme päässeet viikon aikana kokemaan sitä käytännössä. Saimme kuvan yhteisön tämänhetkisistä kipukohdista ja toisaalta tulevaisuuden visioista ja suunnitelmista.

Tameraan oli rakennettu kivikehä hiljentymisen paikaksi. Kivikehällä kokoonnutaan joka  maanantaiaamu tervehtimään aurinkoa ja tekemään rauhan meditaatiota. Inspiraatio kivikehän rakentamiseen on tullut alkukantaisista rauhan kulttuureista, joissa vastaavia rakennelmia on tehty jo tuhansia vuosia sitten.

Tameran yhteisön sosiaalisen kulttuurin ytimessä oli läpinäkyvyys ja tunteiden totuudellinen ilmaiseminen ja tunnustaminen. Heidän lähestymistapansa inhimilliseen ihmiskulttuuriin oli kultivoida rakkauden tunteita ja purkaa kulttuurisia ristiriitoja määrittelemällä uudelleen, mitä rakkaus oikeastaan on puhtaimmillaan. (Tämä on minun määritelmäni heidän toiminnastaan, ja joudun ottamaan aika monta syvää hengitystä tätä kirjoittaessani…) Voimmeko rakentaa rauhankulttuurin maan päälle, jos pystymme vapauttamaan rakkauden sen vapaata virtausta rajoittavista kulttuurisista kahleista?

Entä jos rakkaus onkin jotain suurempaa, kuin mitä meille on opetettu? Entä jos seksuaalisuutemme onkin suorassa yhteydessä elämänvoimamme ja luomisvoimamme kanssa? Voimmeko luoda kauniimpaa tulevaisuutta, jos emme valjasta tätä voimaa käyttöömme? Ja toisaalta, kuinka paljon väkivaltaa, sortoa ja alistamista kytkeytyy seksuaalisuuden varjoon nykymaailmassa – onko rauhan kulttuurin rakentaminen mahdollista, jos meillä ei ole kokemusta siitä, mitä on terve, eheyttävä ja turvallinen seksuaalisuus?

Poliittista taidetta.

Otin heidän ajatuksensa vastaan uteliaasti, kuin tutkimusmatkalainen. Enhän usko, että kukaan minun ulkopuoleltani voi lopulta vastata näin henkilökohtaisiin ja intiimeihin kysymyksiin minun puolestani. Ulkopuoliset tahot voivat korkeintaan nytkäyttää huomiotani johonkin suuntaan ja on itsestäni kiinni,  minne haluan kulkea ja kuinka nopeasti.

Halusin mennä Tameraan, koska en itse osannut vastata kysymykseen, mitä tekemistä rakkaudella ja seksuaalisuudella on rauhan rakentamisen ja konfliktien ratkaisemisen kanssa. Koin, että kysymys oli mielenkiintoinen, ja he tuntuivat olevan vakuuttuneita lähestymistavastaan. Sain vastaukseni, joka todella pyrki rakentamaan rauhan kulttuuria purkamalla jännitteitä yksilöiden sisimmästä käsin. Tämä oli kuitenkin vain yksi tapa, jolla yhteisö edisti rauhan luomista. Heillä oli myös yhteistyötä monille konfliktialueilla mm. Columbiassa, ja minun ollessani Tamerassa moni pioneeri fasilitaattori oli Brasiliassa tukemassa alkuperäiskansojen taistelua oikeudesta heidän elinympäristöönsä. Tamera oli toiminut myös rauhanneuvottelujen alustana mm. Kamerunin sisällissodan eri osapuolten välillä.

Muistopaikka Columbian rauhantyössä murhatuiksi tulleille rauhanaktivisteille. Alueella oli rauhanlaattoja myös mm. Rojavalle.

Tameralan kyläläisten kulttuurissa läpinäkyvyys omista tunneprosesseista tuntui olevan yksi tärkeimmistä kulmakivistä yhteisön ja rauhan rakentamisen kannalta. Herkkien ja haavoittuvien puolien jakaminen synnytti syvää luottamusta ja aitoja ihmissuhteita. Monet opettajistamme olivat asuneet paikassa jo kymmeniä vuosia, ja asukkaiden sitoutuminen yhteisön elämään ja sen kehittämiseen oli vahva (ainakin omien rajallisten havaintojeni osalta). Uskon, että hyväksyvä ilmapiiri, joka paikassa vallitsi, vaikutti vahvasti ihmisten syvään sitoutumisasteeseen projektin kehittämisessä.

He puhuvat ”rakkauskoulusta”, jolla ei kuitenkaan tarkoiteta mitään ennalta määritettyä ohjelmaa, vaan ennemminkin polkua, jonka kukin kulkee kohti oman sydämensä totuutta. He pitävät viikoittain yllä tilaa, jossa yhteisön asukkaat voivat tulla käsittelemään tunneprosessejaan toistensa tukemina. He järjestivät rituaaleja ja tiloja, jotka tukevat ihmisiä siirtymissä elämäntilanteista seuraaviin juhlistaen kuukautisten alkua nuoren toivomalla tavalla tai kääntymällä vanhempien naisten puoleen siirtymässä kohti vaihdevuosia. Yhteisön ytimessä tuntui olevan läsnäolo elämänkierrollisille prosesseille, ja jopa lapsen hankintaan saatettiin hakea yhteisön laajempaa tukea.

Pähkinäpensaskuja toistaiseksi kuivuneen tekojärven rannalla

Rauhan kulttuurin kehittäminen tuntui olleen aina yksi tärkeimmistä pilareista Tameran historiassa, mutta myös ekologiaa ja rauhaa muiden elämänmuotojen kanssa harjoitettiin. Oli hienoa todistaa permakulttuurista suunnittelua isossa mittakaavassa ja nähdä, miten maaperää oli saatu elävöitettyä paljon vuosikymmenten aikana. Monikerroksiset metsäpuutarhakujat olivat uskomattoman kauniita ympäristöjä.

Hedelmäpuita ja yrttejä kerroksellisessa viljelyssä.

Miten kokemukseni ja oppini Tamerasta auttaa minun tukemaan yhteisöjä kohti kukoistusta?
Koen, että tärkein oppi, jota voin jo välittömästi tuoda Tamerasta SKEY:n verkostoille ja Keuruun ekokylään on eräänlainen visio rauhanomaisuuteen pyrkivän kulttuurin rakennuspalikoista. Olen matkallani saanut nähdä ja kokea asioita, joista olen unelmoinut jo vuosia. He olivat jo luoneet sellaisen maailman rakenteita, mitä minäkin haluan olla luomassa. Omien unelmien havainnoiminen käytännön tasolla tuo unelmat lähemmäksi, voimauttaa kulkemaan yhä voimakkaammin niitä kohti.

Sain matkallani myös kokemuksen siitä, miltä tuntuu kun sydän on niin täynnä rakkautta, että se virtaa yli. Tällainen kokemus kannustaa luomaan tiloja, joissa ihmisten on mahdollista tuoda esiin omaa autenttisuuttaan hyväksyvässä ilmapiirissä. Mitä enemmän tunnemme rakkautta, sitä enemmän olemme kykeneviä tekemään rakkaudentekoja? Ylitsevuotavasta sydämestä he opettivat meille myös yhteislaulun, joten tuskin olen ainoa, joka Tamerassa on vastaavaa kokenut.

Matka tunteiden, läpinäkyvyyden ja totuudellisen kommunikaation äärellä tulee jatkumaan. Se ei ole kaikilta osin helppoa, koska uudenlaisten lähestymistapojen integroiminen elämän syvästi ravistelee vanhaa ja totuttua. Mutta muutos lienee juuri se asia, mitä tässä ajassa tarvitsemme. Kulttuurinen muutos lienee ainoa tie pois kestämättömästä ja väkivaltaisesta kulttuurista, ja kulttuuria ei voi muuttaa muuttamatta yksilöä ja sen suhdetta kulttuuriin.

Kiitos tameralaisille siitä rauhantyöstä, parantavista biotoopeista, joita he luovat pitkäjänteisellä rohkealla tutkimuksellaan ihmisten ja koko elonkehän parista. Moniulotteinen, syvä, henkinen, autenttinen, rohkea, rakastava, hyväksyvä, määrätietoinen, luova – on kokemukseni Tamerasta.

​Maa tärisee jalkojeni alla ja minusta tuntuu, että unelmat tulevat lähemmäksi.
Kiitos.
Rakkaudella
Suvi

Minä kiviympyrällä integroimassa kaikkea koettua.

PS.   Erinäisistä syistä minulla ei ollut aikaa matkustaa maateitse, joten kompensoin lentojani laitamalla tammenterhoja ja pähkinäpensaan pähkinöitä talvikäsittelyyn ennen lähtöäni, osallistumalla ikimetsien suojeluun, tukemalla Tameran puunistutus-tiimiä ja satuinpa vielä osallistumaan Extatic Forestry – suuren metsäpuutarhan istutustalkoojuhliin Portugalissa ollessani, mutta se on toinen tarina se 😉

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus.